Olli Nuuttila Songin nokkamieheksi

Julkaistu:

Song Networks Oy:n toimitusjohtaja ja koko pohjoismaisen Song Networks -konsernin varapääjohtaja Ari-Jussi Knaapila eroaa yhtiön palveluksesta.

Songin Suomen-toimintojen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön nykyinen varatoimitusjohtaja Olli Nuuttila. Knaapila eroaa Songin tiedotteen mukaan hyvillä mielin.

– Song Networks on saavuttanut merkittävän aseman pohjoismaisilla telemarkkinoilla. Suomessakin Song on toiseksi suurin yritysverkkojen tarjoaja. Yhtiö on nyt löytänyt hyvän ja vakavaraisen alan toimijan, TDC:n, uudeksi omistajakseen, Knaapila perustelee.

– Olen luotsannut laivaa satamasta ulkomerta kohden, ja nyt tämän luotsin on aika astua sivuun ja antaa kipparintehtävät seuraavalle.

Song Networks aloitti toimintansa Suomessa vuonna 1999. Olli Nuuttila on toiminut Song Networks Oy:n varatoimitusjohtajana toukokuusta 2001 lähtien.

Hän toimi lisäksi yhtiön toimitusjohtajana joulukuusta 2001 kesään 2002, Knaapilan vastatessa Song Networks -konsernin pääjohtajan tehtävistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    3. 3

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Viking Line kohensi tulostaan – uusi katamaraani ei ole tuottanut odotetusti

    9. 9

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    10. 10

      Air Berlinin osia havitellaan monelta suunnalta – Ryanair syyttää Lufthansan suosimisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää