Nyt tehdäänkin tupoa

Julkaistu:

Auto- ja kuljetusalan omituisen lakon päättyminen on mahdollistanut jälleen neuvottelujen jatkamisen tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta. Tällä hetkellä neuvottelut näyttävät etenevän myötätuulessa. Hyvä vauhti onkin tarpeen, jotta sopimus saataisiin aikaan ajoissa. Jos sopu syntyy itsenäisyyspäiväviikolla, voi eduskunta vielä hyväksyä sopimuksen porkkanana olevat palkkaverojen alennukset.

AKT:n laiton korpilakko jää historiaan yhtenä kaikkien aikojen suhteettomimmista lakoista. 60 ihmisen työsuhdemuodosta käyty lakko laajeni valtaviin mittasuhteisiin. Taustalla oli kuitenkin paljon muuta. AKT:n uusi järjestöjohtaja Timo Räty halusi nostaa hiukan profiiliaan. Lakkotilanteen vaikeus oli kuitenkin työntekijäpuolellekin yllätys. Profiilin nostoon vähempikin olisi riittänyt.

Lakon suurin vaikutus näkyy kuitenkin keskusjärjestötasolla. AKT:n kautta työntekijäpuoli muistutti elinkeinoelämän uuden järjestön ja uuden johdon mieliin työelämän peruskysymykset. Lakko-oikeus ja suomalainen työlainsäädäntö muodostavat edelleen aika vahva muutosturvan. Vielä pari viikkoa sitten ennen AKT:n lakkoa EK:n suhtautuminen tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun oli epäilevää ja varovaista. Työnantajien pääasiallinen tavoite neuvottelukierrokselle oli päätöksenteon siirtäminen yritystasolle myös palkka-asioissa.

Nyt tilanne näyttä muuttuneen. Neuvotteluaikataulu on tiukka, ja jos tupo saadaan suunnitelmien mukaisesti aikaan, niin siihen on tyytyminen. Toki tilanne voi vielä mutkistuakin, jos viikon puolivälissä ammattiyhdistysliikkeen julkaisemat palkankorotusvaatimukset ovat kovin korkeita. Tulopoliittinen kokonaisratkaisu ei tässäkään tilanteessa voi toteutua, jos hinta on järjettömän korkea.

Käynnissä olevalla kiireellisellä neuvottelukierroksella työelämän rakenteelliset uudistukset näyttävät jälleen kerran jäävän vähäisiksi. Ainoa todellinen rakenneuudistus, joka näyttäisi toteutuvan, on vähäinen tuloverotuksen aleneminen. Jos verotaulukoiden keveneminen on edes jonkin verran inflaatiota suurempi, muutos on oikeansuuntainen, mutta tietenkin riittämätön.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallituksen valmius työelämän muuttamiseen näyttää olevan hyvin rajallinen. Erityisesti sosiaalidemokraattien puolella vasemmistolainen asenne on voittanut alaa. Kilpailukykyongelmat ovat vain herrojen ja työnantajien keksimä lyömäase, jolla työntekijöiden asemia koetetaan vyöryttää. Taustalla on vain omistajien ahneus, jota vastaan syytäkin puolustautua tarvittaessa jyrkin keinoin.

Tämä vanhakantainen asenne unohtaa maailman muutoksen. Kilpailukyvyttömät yritykset tuhoutuvat ja työpaikat katoavat. Kansallisvaltion poliittisten päätöksentekijöiden mahdollisuudet millään tavalla auttaa kilpailukykynsä menettäneitä yrityksiä alkavat olla olemattomia. Rajasuojat, tullit, devalvaatiot, yritystuet ovat kaikki mennyttä maailmaa. Se, mikä väärän tuloratkaisun ja työmarkkinapolitiikan vuoksi taloudessa joustaa, ovat työpaikat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Nooa Säästöpankin toimitusjohtajaksi nousee Esa Jäntti

    8. 8

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    9. 9

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    10. 10

      Positiivisen tulosvaroituksen antanut Lehto kovassa vauhdissa pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    7. 7

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    8. 8

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    9. 9

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    10. 10

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää