Turun seutu on Suomen Tupperware-aluetta

Julkaistu:

Tupperware-indeksi kertoo naistentyöttömyydenlisääntyneen
Amerikkalaisten Tupperware-astioiden ja kotitaloustarvikkeiden kauppa on hurjassa kasvussa Suomessa.

– Tänä vuonna Tupperwaren myynti on kasvanut Lounais-Suomessa 30 prosenttia, sanoo toimitusjohtaja Ritva Kivimäki Tupperwaren maahantuonti- ja tukkukauppa Ihmekulhoista.

Hänen mukaansa trendi on samanlainen muuallakin maassa.

Kasvun jyrkkyys on yllättänyt tukkukauppiaankin, vaikka Tupperwaren menekki on ollut voimakasta jo muutaman vuoden. Se kertoo kaunistelematonta kieltä naisten työttömyydestä ja perheiden rahantarpeesta.

– Jälleenmyyjien määrä on lisääntynyt voimakkaasti, ja myynti taas riippuu suoraan siitä. On ihmisiä, jotka tarvitsevat työtä. On myös paljon kotiäitejä, ja rahantarve on akuutti tila, miettii Kivimäki.

Hänen mukaansa vaikuttaa siltä, että Tupperwaren myynti kasvaa myös ensi vuonna.

Verrattaessa Tupperware-indeksiä Pohjoismaiden kesken Suomi erottuu selvästi suurimmalla myynnin lisäyksellä tänä vuonna.

Tupperware-indeksi on osoittanut myös päinvastaiset suhdanteet. Ihmekulhojen ainoat kaksi vuotta, jolloin myynti on vähentynyt, osuivat laman jälkeiseen noususuhdanteeseen.

Suomessa toimii kymmenen Tupperwaren maahantuonti- ja tukkukauppaa, joista turkulainen Ihmekulhot on parin miljoonan euron liikevaihdolla mitaten suurin. Vuonna 1982 perustetussa yrityksessä työskentelee yrittäjäpariskunnan lisäksi kuusi työntekijää.

Ihmekulhon toiminta-alue on Suomin vahvin Tupperware-vyöhyke, joka kattaa maan Lounaisen osan Salosta Forssan kautta Poriin.

– Kaupunkien ja maaseudun välillä ei juurikaan ole eroja, sanoo Kivimäki.

Vuonna 1945 Yhdysvalloissa aloittanut Tupperware rantautui Suomeen vuonna 1965. Kivimäen mukaan toimintatapa on edelleen sama alkuperäinen suoramyynti, vaikka erilaiset verkostomyyntiyritykset ovatkin lisääntyneet. Ainoa poikkeus säännöstä on meneillään oleva yhteiskampanja Keskon kanssa, jossa kauppaketjun asiakkaat voivat kerätä merkkejä Tupperware-astioiden ostoon tavallista edullisemmalla hinnalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    6. 6

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    7. 7

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    8. 8

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    9. 9

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    10. 10

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    10. 10

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää