Korkman aikoolähentää Etlaa ja Evaa

Julkaistu:

Parikymmentä vuotta elinkeinoelämän järjestöjä johtanutPentti Vartiajää eläkkeelle

Ekonomisti Sixten Korkmanista, 56, tulee Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan toimitusjohtaja.

Euroopan unionin ministerineuvoston talouspoliittisen osaston Ecofinin pääjohtajana työskentelevä Korkman perii pestin Pentti Vartialta, 61, joka on johtanut järjestöjä vuodesta 1983.

Korkman kiittelee ensi syksynä eläkkeelle jäävää edeltäjäänsä eikä näe tarvetta rajuille uudistuksille.

– Etlan toiminta on monessa mielessä hyvässä mallissa. Lisäisin kuitenkin sillanrakentamista yliopistomaailman, talouspoliittisen päätöksenteon ja elinkeinoelämän välillä. Toki sitä on jo olemassa, mutta soisin sitä vahvistettavan.

”Synergiaavahvistettava”

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n perustaminen on aiheuttanut muutoksia Etlan ja Evan jäsenkunnissa, minkä vuoksi järjestöjen rooleja on selvitetty keväästä lähtien.

Selvityksen perusteella Etla ja Eva säilyvät erillisinä, mutta Korkman uskoo koordinaation paranevan, kun ne saavat yhteisen hallituksen.

– Kaikilla on varmasti intoa vahvistaa järjestöjen synergiaa ja lisätä taloudellisen tutkimuksen hyödyntämistä julkisessa keskustelussa, hän sanoo.

Eurooppalaisen talouspolitiikan tuntija uskoo suomalaisten toimintaympäristön muuttuneen entistä mutkikkaammaksi EU:n myötä. Tämän vuoksi Evaa tarvitaan edelleen julkisen keskustelun herättäjänä.

– Näen tutkimuksen ja keskustelun erittäin tärkeänä, jotta pystytään tunnistamaan talouspolitiikan vaihtoehtoja sekä analysoimaan niitä. Sitä kautta voidaan parantaa valmiutta päätöksentekoon, Korkman pohtii.

Hän myös vakuuttaa, ettei uusi EK vähennä Evan tarpeellisuutta.

– EK on edunvalvontajärjestö. Evan taustalla on toki ajatus, että Suomi tarvitsee vahvan elinkeinoelämän ja pääosin markkinatalouteen perustuvan talousjärjestelmän, mutta Eva ei harjoita edunvalvontaa.

Virkamiesja optimisti

Edeltäjänsä tavoin Korkman on valmis osallistumaan itsekin julkiseen keskusteluun. Vartian ajamalle veronalennuslinjalle hän ei kuitenkaan lähde, ainakaan varauksetta.

– Sellainen rasite minulla on, että olen entinen valtiovarainministeriön virkamies. Kannatan siis lämpimästi verotuksen keventämistä, mutta samalla on syytä puhua menopuolesta, ja se tekeekin keskustelun vähän vaikeammaksi.

Ennustelaitoksena Etlaa pidetään usein optimistisena, ja Korkman tunnustautuu itsekin optimistiksi. Hän näkee esimerkiksi Euroopan talouskehityksen olevan paraikaa kääntymässä.

– Taloudellinen tilanne lyö leimansa yhteiskunnalliseen keskusteluun usein yllättävänkin voimakkaasti. Se johtaa välillä liian suureen pessimismiin, välillä katteettomaan optimismiin, hän muistuttaa.

Viime keväänä Korkmanin optimismia koeteltiin, kun Suomen Pankin pääjohtajuus meni sivu suun poliittisessa virkanimityksessä.

– Ei jäänyt arpia sieluun, tuleva toimitusjohtaja vakuuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    5. 5

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    6. 6

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    7. 7

      Ärsyttääkö käsimatkatavaroiden tulva lennolla? Siihen voidaan puuttua vielä koneessakin

    8. 8

      Brexit-pako jatkuu: Dublin nappasi toisenkin jättipankin

    9. 9

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    8. 8

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    9. 9

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää