Osuuskunnat häviämässä taistelun osuuspääoman tulkinnasta

Julkaistu:

Pellervo-Seuran Hämäläinen: Myös osuuskuntayrittämistä tuettava

Tilinpäätösstandardi IAS:n tulo on saanut osuuskunnat taistelemaan osuuspääomansa puolesta. IAS uhkaa tehdä jäseniltä kerätyistä osuusmaksuista vierasta pääomaa osuuskuntien taseissa.

– Se tarkoittaisi, että aloittavalla osuuskunnalla omat pääomat olisivat pakkasella heti alusta lähtien, Pellervo-Seuran johtaja Veikko Hämäläinen puuskahtaa.

Muutos rumentaisi osuuskuntien taseita merkittävästi, vaikka todellisuudessa mikään ei muuttuisi. Huolenaiheena on, että pörssiin listattuja osuuskuntia koskevasta kohtelusta tulee laajempaa käytäntöä ja osuustoiminta joutuu yritysmuotona toisarvoiseen asemaan.

– Vaikuttaa siltä, ettei osuustoimintaa oikein tunneta, ja se kummastuttaa, Hämäläinen sanoo.

Euroopan osuuspankkijärjestö EACB on kampanjoinut IAS-tulkintaa vastaan Euroopan komissiossa ja epäkohta on esitelty myös standardit laatineelle kirjanpitolautakunnalle IFRICille.

– Vaikuttaminen EU-tason päätöksentekoon on kuitenkin todella hankalaa, Hämäläinen toteaa.

Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan IFRIC on antanut asiasta päätöksensä keskiviikkona, eikä osuuskuntien muutosehdotuksia ole siinä juurikaan huomioitu. Tarkkaa sisältöä odotellaan muutaman päivän sisällä.

Osuusmaksun takaisinsaannille rajoituksia

Mikäli IAS toteutuu alkuperäisessä muodossaan, osuuskunnat saattavat joutua tinkimään kantavista periaatteistaan. Oman pääoman statuksen säilyttäminen saattaa nimittäin edellyttää, että osuusmaksujen palautukselle asetetaan rajoituksia.

– Yksi vaihtoehto olisi, että osuuskunnat muuttaisivat sääntöjään niin, ettei niillä olisi ehdotonta palautusvelvollisuutta. Silloin loukattaisiin kuitenkin nykyisten jäsenten oikeuksia, Hämäläinen harmittelee.

Osuuskunnatkin tukevat yrittäjyyttä

Lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiaisen mukaan oikeusministeriö tulee selvittämään, pitääkö osuuskuntalakia muuttaa. Hän korostaa, että osuuspääoman nostamiselle on jo rajoitteita.

– Sijoitetun osuuspääoman saa takaisin vain, jos ei ole tappioita. Tähän IAS:ssa ei jostain syystä kiinnitetä huomiota.

– IAS:ää on alustavasti tulkittu siten, että osuuspääoman voi ajatella vieraaksi pääomaksi vain silloin, kun toiminta on voitollista. Muulloin kyse on omasta pääomasta.

Hämäläinen lisää, että osakeyhtiöstä voitollisia pääomia saa ulos nopeammin kuin osuuskunnasta, jossa odotusaikaa on vähintään yhden tilikauden verran.

Osuuskuntien säännöissä voidaan tosin päättää pikapalautuksesta, joka vastaa pitkälti osakeyhtiön omien osakkeiden hankkimista voitonjakokelpoisilla varoilla.

IAS-uudistuksen lisäksi osuuskunnat kimpaantuivat Suomen hallituksen yritysverouudistuksesta, jossa osuuspääoman korkojen verovapaus laskettiin 2 000 euroon, kun listaamattomilla osakeyhtiöillä raja on 90 000 euroa.

– Hallitushan haluaa tukea yrittäjyyttä. Pienosuuskuntapuolella uusia osuuskuntia tulee parinsadan vuosivauhtia, Hämäläinen muistuttaa.

– Eihän yrityksen pääomantarve ole kiinni yritysmuodosta vaan liiketoiminnasta.

Hämäläinen odottaa kärsimättömänä valtionvarainministeriön selvitystä siitä, rinnastetaanko osuustoiminnan verokohtelu listaamattomaan osakeyhtiöön. Sen on määrä valmistua syksyn aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    4. 4

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    7. 7

      Haluatko jo 61-vuotiaana eläkkeelle? Katso, paljonko voit saada eläkettä

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    10. 10

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    6. 6

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    7. 7

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    8. 8

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    9. 9

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    10. 10

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    11. Näytä lisää