Sama firma, eri maa

Julkaistu:

Työmaan vaihto firman sisällä on opettavainen kokemus. Jopa niin lähellä kuin Ruotsissa talon tavoilla on selvästi eroa. Rauno Ratilainen yllättyi eniten ruotsalaisten avuliaisuudesta.
Se taisi olla viidenkympin kriisi, joka iski Rauno Ratilaiseen, 51, viitisen vuotta sitten.

– Aloin miettiä, että jotain muuta voisi vielä tehdä elämässään kuin istua isossa yrityksessä keskijohdossa, Ratilainen kertoo.

Hän oli työskennellyt lääkeyhtiö Glaxo Pharmaceuticalsissa ja Glaxo Wellcomessa melkein neljännesvuosisadan. Vuosituhannen vaihde ja viisikymppiä lähenivät. Markkinajohtajan edessä oli vielä toistakymmentä työvuotta.

Miettiminen tuotti tulosta. Iso pörssiyritys jäi, kun lääkeyhtiö Ferring palkkasi Ratilaisen maajohtajaksi Suomeen.

Muutos oli suuri, vaikka ala oli sama kuin ennenkin. Ferring on iso perheyritys, mutta kansainvälisen lääketeollisuuden mitassa se käy nappulakauppaa. Yhtiö on syntynyt Malmössä Ruotsissa ja muuttanut myöhemmin sillan yli Tanskaan Örestadiin.

Ferringiä johtaa perustajan poika Frederik Paulsen. Ratilaisen mukaan yhtiö toimii pörssiyrityksen sääntöjen mukaan, vaikka desimaalipilkku onkin eri paikassa kuin vaikkapa Glaxossa. Toiminta on monipuolista ja sujuvaa, joten Ratilainen on löytänyt perheyrityksestä kaipaamansa hyvät puolet.

– Isossa yrityksessä voi delegoida asioita muille. Pienessä organisaatiossa voi aamulla mennä peilin ääreen ja delegoida itselleen erilaisia tehtäviä.

Ratilainen tottui nopeasti talon tavoille. Hän johti ensi Suomen-toimintoja ja istui yhtiön skandinaavisessa johtoryhmässä. Kun Ruotsissa vapautui toimitusjohtajan paikka, hallitus tarjosi sitä Ratilaiselle.

– Pitkällisen, useamman minuutin pohtimisen jälkeen ajattelin lähteä kouluruotsilla katsomaan, millaista on johtaa ruotsalaista yritystä, Ratilainen muistelee.

Johtoryhmä oli keskustellut asiasta, mutta lähtö tuli nopeammin kuin Ratilainen oli odottanut. Hän aloitti työnsä huhtikuussa ja muutti virallisesti Ruotsiin kesäkuussa. Mieluinen asunto löytyi parissa kuukaudessa vanhalta asuntomessualueelta.

Suuri haaste oli kuitenkin kieli. Ratilainen oli harrastanut ruotsia sen verran, että hän oli käynyt armeijan Dragsvikissä Tammisaaressa.

Ensimmäisenä työpäivänä hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: Hän voi jatkaa elämäänsä helpolla tavalla englanniksi tai vaikeammalla tavalla ruotsiksi. Ferringin virallinen konsernikieli on englanti.

– Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa ensimmäisestä minuutista ruotsilla. Ajattelin, että jos muut eivät ymmärrä, he kysyvät. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että me pärjäämme ruotsilla, Ratilainen kertoo.

Sitten hän naurahtaa:

– Jos olisin saanut valita, olisin aloittanut jossakin muualla Ruotsissa kuin Malmössä Skoonessa. Skoonen murre on lähempänä tanskaa kuin ruotsia.

Ratilaisen mukaan sekä työkaverit että asiakkaat ovat olleet avuliaita. Hänet on otettu hyvin vastaan.

– Kukaan ei ole naureskellut – ainakaan etupuolella.

Yhtiö toimii samalla tavalla sekä Suomessa ja Ruotsissa. Ratilaisen mukaan ruotsalainen työyhteisö oli keskusteleva, mutta niin oli suomalainenkin.

Ratilainen kertoo, että muutto naapurimaahan oli yllättävän monimutkainen asia, vaikka Suomi ja Ruotsi ovatkin vapaan työvoiman liikkuvuuden Euroopassa. Henkilönumeron ja pankkitilin saaminen vei aikaa. Esimerkiksi lomakaudella hakemukset lojuivat virastoissa. Vei kuukausia ennen kuin hän sai virallisesti allekirjoittaa papereita ja pääsi yhtiörekisteriin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    3. 3

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    4. 4

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    5. 5

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      Luvut paljastavat isot erot – katso, miten suuren osan eläkkeestäsi maksat itse

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      Tätä et näe tilinauhasta: Näin suuri osa palkastasi menee edeltäjiesi eläkkeisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    5. 5

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää