Nokia veti Hexin pieneen nousuun

Helsingissä pörssikurssit päättivät hivenen nousuun liikuttuaan suurimman osan päivää aavistuksen pakkasella. Selvää suuntaa ei löytynyt koko päivänä. Nokian nousu vahvistui hiukan kaupankäynnin lopulla, kun teknologiapainotteinen Nasdaq-indeksi kävi plussalla Wall Streetilla. Kursseja tuki raakaöljyn hinnan kääntyminen laskuun.

Euro kävi aiemmin päivällä jälleen uudella ennätystasolla ja liikkui alkuillasta hivenen 1,30 dollarin alapuolella.

Hex-yleisindeksi nousi 0,2 prosenttia ja painorajoitettu portfolioindeksi päätti aavistuksen plussalle. Vaihtoa kertyi verkkaisesti.

Nokia nousi 0,6 prosenttia 12,89 euroon. Nokia ja operaattori Virgin Mobile USA tuovat yhteistyössä Nokian cdma-puhelimen myyntiin Virgin Mobilen vähittäismyyntikanaviin USA:ssa ensi vuoden alkupuolella. Nokia ei kerro vielä, onko kyseessä aivan uusi Nokian puhelinmalli vai olemassa olevan mallin räätälöinti Virgin Mobilelle.

Metso nousi päivän lopulla kolmanneksi vaihdetuimmaksi osakkeeksi yhdellä isolla 29,6 miljoonan euron kaupalla, jossa vaihtui vajaat kaksi prosenttia Metson osakkeista. Kaupat tehtiin Goldman Sachsin sisäisenä.

Muista vaihtokärjen osakkeista UPM halpeni 0,4 prosenttia ja Stora Enson R-osake 0,6 prosenttia. Sampo heikkeni puoli prosenttia ja Fortum 0,8 prosenttia. Tietotekniikkapalveluja toimittava Tietoenator vahvistui 0,6 prosenttia.

Tietoenator ja Sampo kertoivat aloittavansa yhteisesti omistamassaan tietotekniikkapalveluja tuottavassa Primasoftissa yt-neuvottelut, joissa pyritään tietotekniikkakulujen vähentämiseen osana Sammon kustannussäästöohjelmaa. Yt-neuvotteluissa käsitellään noin 30 työtehtävän sisäistä siirtoa Tietoenatorissa ja noin 120 työpaikan vähentämistä Primasoftissa.

Uponorin vaihtoa nostivat kolme isohkoa, yhteensä noin 16,5 miljoonan euron kauppaa, joissa vaihtui runsaat 3 prosenttia yhtiön osakkeista. Kaupat tehtiin FIM:n sisäisenä. Uponorin talousjohtaja Jyri Luomakoski arvioi, että Uponorin osakkeella viime päivinä tehdyt isohkot kaupat liittyvät 0,88 euron lisäosinkoon, joka irtosi keskiviikkona.

-Yhtiön tiedossa ei ole mitään sen kummempaa, Luomakoski sanoi uutistoimisto Startelille.

Ramirent kallistui melko vaimealla vaihdolla 2,4 prosenttia. Rakennuskoneita vuokraava yhtiö kertoi saaneensa noin 3,3 miljoonan euron tilauksen Ruotsista. Metsäkonevalmistaja Ponsse laski pienellä vaihdolla 0,2 prosenttia. Ponsse kertoi ostavansa 91 prosenttia seinäjokelaisen Epecin osakkeista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    8. 8

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    9. 9

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    10. 10

      Keva ylsi kolmen prosentin sijoitustuottoihin – ”Huolet jatkon kehityksestä kasvavat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää