Meklarilaki kiinnostaa myös Ruotsissa&tab;

Julkaistu:

Skandia haluaa jakaa meklarien provision pidemmälle ajanjaksolle

Suomen uusi meklarilaki, jonka on määrä astua voimaan ensi vuoden alusta, kiinnostaa vakuutusalaa myös Ruotsissa. Vakuutusyhtiö Skandia seuraa asiaa mielenkiinnolla, sillä sen tuotteita myydään ympäri maailmaa paitsi asiamiesten, myös riippumattomien meklarien välityksellä.

– Laki on merkki siitä, että vakuutusalan palkkioista käydään keskustelua. Monissa maissa puhutaan samasta asiasta, sanoo yhtiön Ruotsin toimitusjohtaja Gert Engman.

Lakiehdotuksen mukaan riippumattomat meklarit eivät enää saisi ottaa vastaan provisioita vakuutusyhtiöiltä. Ne saisivat laskuttaa palkkioita asiakkailta, mutta palkkiot olisi eriteltävä asiakkaalle.

Samat säännöt eivät kuitenkaan koskisi tiettyyn yhtiöön sidoksissa olevia vakuutusasiamiehiä, minkä vuoksi meklarit vastustavat lakia.

Skandia maksaa vakuutusmeklarille provision tämän solmiessa kaupan asiakkaan kanssa. Itse yritys joutuu kuitenkin odottamaan tuloja myydystä tuotteesta, sillä ne kertyvät vuosien kuluessa sitä mukaa, kun asiakkaan vakuutusmaksut tipahtelevat sisään.

Liiketoimintamalli aiheutti aiemmin Skandialle ongelmia Yhdysvalloissa, jossa se maksoi meklareille suuria summia etukäteen, mutta joutui odottamaan vuosia, ennen kuin vakuutukset tuottivat rahaa.

Skandia haluaisi yhä maksaa meklareille, mutta ei ainoastaan kaupan tekohetkellä, vaan pidemmälle aikavälille jaettuna.

– Me haluamme maksaa siitä, että meklari pitää asiakkaan ja hoitaa suhdetta, ei vain siitä, että hän tuo asiakkaan sisään, Engman sanoo.

Hän ei halua arvuutella, onko Suomen lain kaltainen laki tulossa myös Ruotsiin.

– Sitä on aivan liian aikaista sanoa.

Skandia myy Suomessa vakuutuksia englantilaisen tytäryhtiönsä Skandia Lifen ja Henki-Skandian kautta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    5. 5

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    6. 6

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    7. 7

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    8. 8

      Aktia: Suomen talouskasvu vaatii nyt uusia rakennuspalikoita

    9. 9

      Uusi pankki yrittää Suomeen – norjalainen Monobank toimii vain netissä

    10. 10

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    9. 9

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää