Itä-Aasian taloudetseuraavat Kiinaa

Julkaistu:

Kiinan voimakas talouskehitys on vetänyt myös muiden Itä-Aasian maiden kehitystä, ja vuoden 1998 talouskriisin jäljet alkavat vähitellen jäädä historiaan. Kiinan kasvanut kysyntä on vetänyt sen naapureiden vientiä, ja niiden uskotaan jatkossakin hyötyvän Kiinan talouden asteittaisesta avautumisesta.

Maailmanpankin tuore katsaus arvioi Japanin ulkopuolisen Itä-Aasian kokonaistuotannon kasvavan tänä vuonna seitsemän prosenttia. Kiinan kasvuksi pankki ennustaa tänä vuonna 7,7 ja ensi vuonna 7,2 prosenttia. Etelä-Korean kasvuksi se ennakoi molempina vuosina 5,3 prosenttia Thaimaan yltäessä tänä vuonna 7,2 prosentin kasvuun, joka hidastuu ensi vuonna 6,5 prosenttiin.

Kiinan vetoapu on kuitenkin heikentymässä: viime vuonna Kiinan kokonaistuotanto kasvoi peräti 9,1 prosenttia. Thaimaa ylsi 6,7 prosentin kasvuun, mutta etelä-Korean kasvu painui 3,1 prosenttiin, koska maan elektroniikkavienti kärsi Yhdysvaltojen markkinoiden epävarmuudesta.

Maailmanpankin viime viikolla julkistaman arvion mukaan epävarmuus maailmantalouden kehityksestä ja viennin kantokyvyn kestävyydestä on suurin uhka Itä-Aasian vahvalle talouskehitykselle. Kiinan ennakoidaan vetävän Itä-Aasian maiden viennin vahvimmilleen sitten vuoden 1988, ja talouksia vahvistaa myös investointien vauhdittuminen varsinkin Etelä-Korean ja Taiwanin elektroniikkateollisuuksissa.

Häiriöt erityisesti Yhdysvaltoihin suuntautuvassa viennissä voivat kuitenkin olla kohtalokkaita sekä teknologiaan perustuville vientialoille että raaka-aineiden korkeista hinnoista hyötyneille talouksille. Kiinan kasvu on nostanut sekä teollisuuden raaka-aineiden että maataloustuotteiden kuten puuvillan hintoja ja ruokkinut esimerkiksi Thaimaan ja Vietnamin talouksia.

Yhdysvaltojen jo hallitsemattoman korkeaksi kasvanut vaihtotaseen vaje uhkaa kuitenkin Aasian maiden talouskehitystä. Jos vaje alkaa tasapainottua dollarin hallitsemattoman heikentymisen kautta, ovat Aasian maiden vientiylijäämät vaarassa supistua. Kiinan kysyntä, joka kohdistuu pääasiassa raaka-aineisiin, ei riitä paikkaamaan häiriöitä kulutustavaroiden viennissä Yhdysvaltoihin. Pikemminkin päinvastoin, mikäli Yhdysvaltojen markkinoiden veto hiipuu, heikkenee Kiinankin vientiteollisuuden tarve tuoda raaka-aineita ja komponentteja naapurimaistaan.

Toinen, suoranaisempi uhka Itä-Aasian talouksille on öljyn hintakehitys. Mikäli raakaöljy jatkaa kallistumistaan, pääosin tuontienergian varassa elävien talouksien kehitys kärsii.

Maailmanpankki arvioi tämän vuoden hintakehityksen jo alentavan Itä-Aasian maiden kasvuvauhtia 0,5–1 prosenttiyksikön ensi vuonna. Pahiten kärsisivät sen arvion mukaan Filippiinit, Thaimaa ja Korea, joiden teollisuudet käyttävät runsaasti energiaa ja ovat käytännössä kokonaan tuontiöljyn varassa.

Maailmanpankin tilannearvion mukaan Itä-Aasian maiden talouskasvu jatkunee todennäköisesti vahvana, vaikka Yhdysvaltojen vajeongelmat ja kallis öljy aiheuttaisivatkin kehitykselle tilapäisiä vaikeuksia.

Maailmanpankin mukaan alueen maiden tulisikin pyrkiä mahdollisimman nopeasti irti vientiriippuvuudestaan ja kehittää kotimaisia palvelusektoreitaan, jotta niiden hyvinvointi kasvaisi ja talouden kehitys vakautuisi. Pankki arvioi Kiinan antavan jatkossakin vahvaa vetoapua naapureilleen, varsinkin mikäli maa jatkaa rajojensa avaamista ja kilpailun vapauttamista taloutensa eri sektoreilla.

Kiinan kotimarkkinoiden lopullinen avautuminen kansainväliselle kilpailulle vie kuitenkin vielä vuosikausia, ja sitä odoteltaessa muiden Aasian maiden talouskehitys voi vaihdella voimakkaastikin.

Talouksien vientivetoisuus ja jatkuvat vientiylijäämät tosin antavat niille pelivaraa suhdannevaihteluissa. Esimerkiksi sekä Etelä-Korea että ainakin Taiwan ovat Japanin ja Kiinan ohella tukeneet dollaria omien vientialojensa kilpailukyvyn tukemiseksi. Esimerkiksi Korean keskuspankki alensi juuri viime viikolla ohjauskorkoaan sekä maan talouskasvun että dollarin arvon tukemiseksi. Dollarin arvo painui kuitenkin alkuviikosta alle 1 100 wonin haamurajan ensi kertaa yli kahdeksaan vuoteen.

Dollari on heikentynyt woniin nähden tämän vuoden alusta noin kahdeksan prosenttia. Taiwanin dollaria vastaan dollari on heikentynyt reilut kolme prosenttia, mutta vahvistunut Thaimaan bahtiin nähden pari prosenttia. Vuoden 2002 lopusta dollari on kuitenkin heikentynyt kaikkia tärkeimpiä Aasian valuuttoja vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    6. 6

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      Haluatko jo 61-vuotiaana eläkkeelle? Katso, paljonko voit saada eläkettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    4. 4

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    5. 5

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    6. 6

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    7. 7

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    8. 8

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    9. 9

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    10. 10

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    11. Näytä lisää