Mobiiligrafiikkakehittyy vauhdilla

Julkaistu:

Tietokoneita käytetään niin perinteisen etukäteen renderoidun animaation kuin reaaliaikaisen animaation tuottamiseen. Etukäteen renderoitua animaatiota käytetään esimerkiksi elokuvissa.

Reaaliaikainen animaatio taas on enemmän pelien aluetta. Molemmat tavat vaativat koneelta reilusti laskentatehoa, mutta eri tavalla ja eri aikaan käytettynä. Reaaliaikainen animaatio tuotetaan ruudulle lennossa, joten laskentateho täytyy optimoida sitä silmällä pitäen.

Toistaiseksi mobiillaitteiden grafiikkaa rajoittaa prosessointiteho, mutta siitä huolimatta kehitys on sillä puolella nyt samassa vaiheessa kuin se oli 1990-luvun puolivälin PC:issä. Pöytäpuolellakin kehitys jatkuu ja fotorealistisuuden tuntu paranee.

– Uudessa mobiililaitteisiin suunnitellussa OpenGL ES -grafiikkastandardissa on päästy eroon pöytäkoneiden grafiikkastandardien vuosien mittaan kertyneestä painolastista. Seuraavan reilun vuoden aikana ilmestyvä OpenGL ES 2.0 tulee ohittamaan kehityksessä pc-puolen OpenGL:n, Hybrid Graphicsin viestintäpäällikkö Konsta Hansson sanoo.

Helsinkiläinen Hybrid Graphics on erikoistunut grafiikkateknologian kehittämiseen. Hybrid esimerkiksi tuottaa laitteiston ja sovelluksen välisen rajapinnan, jonka avulla sovelluksen tarvitsema grafiikka piirretään.

Hybridin asiakaskuntaa ovat kännykkävalmistajien lisäksi myös prosessorivalmistajat. Teknologiasta on omat versionsa myös sisällöntuottajille, jotka tarvitsevat sitä sovellustensa kehittämisessä laitteille, joihin teknologian laitteistoversio on jo tehtaalla asennettu.

Grafiikkaa myössulautettuihin laitteisiin

Hybridin valmistamat rajapinnat ovat osa sulautettujen järjestelmien 3d-toteutuksia. Esimerkiksi lentokoneiden ohjaamoissa ja autoissa asioita esitetään entistä enemmän graafisessa muodossa, jolloin tarvitaan tehokasta ja luotettavaa teknologiaa grafiikan piirtämiseen.

Myös vastikään uuden rallipelin julkaissut Bugbear Entertainment on käyttänyt Hybridin teknologiaa. SPSV-ohjelmisto helpottaa pelikoneiden laskentatyötä, kun se valitsee ne kuvaelementit, jotka todella tarvitaan kuvan näyttämiseen. Muut se jättää piirtämättä. Tämä teknologia tulee Hanssonin mukaan ajan myötä myös mobiilipuolelle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    3. 3

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Air Berlinin osia havitellaan monelta suunnalta – Ryanair syyttää Lufthansan suosimisesta

    9. 9

      Viking Line kohensi tulostaan – uusi katamaraani ei ole tuottanut odotetusti

    10. 10

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    10. 10

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää