”It-osastot katoavat yrityskartalta”

Tietoenatorin konsernijohtaja Matti Lehti ennusti Tietotekniikan liiton järjestämässä Johdon Tietotekniikka -tapahtumassa, että vuonna 2020 yrityksissä ei ole enää tietotekniikkaosastoja.

Entisille atk- ja it-yksiköille on käynyt kuin rakentamis-, mainosmateriaalituotanto- tai kuljetusalalle. Yritys hankkii palvelut asioihin erikoistuneilta palvelutaloilta.

– Tietotekniikan merkitys korostuu yrityksissä entisestään. Tietotekniikasta tulee osa yrityksen strategisten voimavarojen hallintaa ja korkeamman johdon tasolle kuuluva asia, Lehti maalaili keskiviikkona Helsingissä.

Tekijäpula iskee

Digitalisoituminen merkitsee töiden jakautumista koneiden ja ihmisten kesken. Itsepalvelu ja automatisointi lisääntyvät. Työt jakaantuvat eri maissa olevien ihmisten kesken.

– Suurimmat palveluyhtiöt siirtävät töitä edullisemman kustannuksen maihin ja perustavat off shore-toimintoja.

Vuonna 2020 ei enää puhuta Kiina-ilmiöstä. Kiina, Brasilia, Venäjä ja Intia kuuluvat maailman kuuden rikkaimman maan joukkoon. Muita suuria markkina-alueita ovat Yhdysvallat ja Japani.

Suomen yli miljoonasta palvelutyöpaikasta poistuu pari sataa tuhatta paikkaa. Samaan aikaan Suomi ikääntyy. Väestöstä on yli 65-vuotiaita kolmannes nykyisen viidenneksen sijaan.

– Ihannetapauksessa tuottavuushyppäys auttaa korvaamaan vapautuvat työpaikat. Mutta siitä ei ole vielä paljon puhuttu, että tarvitaan välineitä, joilla ikääntyvä väestö oppii käyttämään automatisoituja palveluja.

Potilas pysyy paikoillaan

Päätelaitteet, verkot ja palvelimet ovat osa maailmanlaajuista tietoliikenneverkkoa. Tieto kulkee digitaalisessa muodossa. Suomi on täysin digitalisoitunut maa.

Kun ennen ihmiset liikkuivat palveluiden luo, tilanne kääntyy päinvastaiseksi.

– Aivan kuin me nyt naureskelemme entisiä aikoja, jolloin piti mennä pankkisaliin nostamaan rahaa, 15 vuoden päästä me ihmettelemme, miten ennen piti mennä vaalisaleihin äänestämään tai terveyskeskuksiin jonottamaan.

Lehti ennustaa, että vuonna 2020 mikroprosessorien määrä on ylittänyt väestön määrän.

– Taskupäätteestä on tullut tärkeä laite. Olohuoneissa toimivat kodin viihdekeskukset. Liikennevälineissä tarvitaan prosessoreita. Arvelisin, että etätunniste on suurin mikropiirien käyttöalue.

Päätelaiteohjelmissa paino siirtyy laitteista takaisin palvelimille.

– Jos mobiiliverkkojen suorituskykyrajoitukset poistuvat, todennäköisesti päätelaitteista tulee yksinkertaisia ja palvelimiin tulee lisää älyä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Sanoman operatiivinen liikevoitto kasvoi – SBS-kauppa painoi tuloksen tappiolle

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    5. 5

      Wärtsilän tulos heikkeni yllättäen

    6. 6

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    7. 7

      Näkökulma: Macronin voitto tuskin ratkaisee Ranskan ongelmia

    8. 8

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    9. 9

      WSJ: Trump aikoo laskea yritysveroa tuntuvasti

    10. 10

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    4. 4

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    5. 5

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    6. 6

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    9. 9

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    10. 10

      Teuvan Siwa sulki ovensa – sokea Pekka murehtii, miten pärjää uudessa kaupassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää