Keskuspankkia ei kannataodottaa apuun

Julkaistu:

Euroopan valtiovarainministerit antoivat eilen yhteisen julkilausuman, jonka mukaan vahva euro haittaa euroalueen taloutta. Yhteisvaluutta-alueen talouskasvu hidastuikin tuoreimpien tietojen mukaan selvästi heinä–syyskuussa. Ministerit kuitenkin tunnustivat tosiasiat eivätkä kehottaneet Euroopan Keskuspankkia toimimaan dollarin tukemiseksi.

EKP puuttuu, peruskirjansa mukaisesti, euron arvoon vain, jos arvomuutokset haittaavat yhteisvaluutta-alueen hintavakautta. Keskuspankki on myös toistuvasti kehottanut alueen talouksia sopeuttamaan rakenteitaan kansainvälisen kilpailun vaatimuksiin ja huolehtimaan yritystoiminnan kannattavuudesta myös valuuttakurssien muuttuessa.

Valuuttamarkkinoiden tuomio presidentti George W. Bushin talouspolitiikalle on presidentinvaalien ratkettua ollut suhteellisen selvä. Vahvatkaan talousluvut eivät ole kääntäneet vajeiden painaman dollarin luisua. Yhdysvaltojen ministerivaihdokset eivät ennakoi talouspolitiikan muuttuvan, joten dollarin epävarmuus vain pahenee. Näissä oloissa on turha odottaa, että EKP lähtisi heikentämään euroa. Dollarin alamäki on hyvä muistaa myös tuloneuvotteluissa, kun ne lakkotilanteen selvittyä joskus käynnistyvät.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    8. 8

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    9. 9

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    10. 10

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    8. 8

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää