Hobby Hallilleuusi toimitusjohtaja

Tiimarista lähtevä Raija Saari ei sulje pois Hobby Hallin myyntiä, kunhan tulos on saatu plussalle

Stockmann-konserni pitää tappiollisen Hobby Hall -etämyyntiyrityksen toistaiseksi itsellään. Tuloksen kääntämiseksi voitolliseksi yritykselle nimitettiin eilen uusi toimitusjohtaja, Tiimarin ostojohtajana toiminut KTM Raija Saari.

– Isoimpana haasteenani on Hobby Hallin tuloskuntoon saaminen, aiemmin myös Stockmannilla ostopäällikkönä toiminut Saari, 43, kertoo.

Nykyinen toimitusjohtaja ja Stockmann-konsernin toimitusjohtajan varamies Henri Bucht, 53, siirtyy erityistehtäviin ja lopettaa yhtiön palveluksessa kesäkuussa 2005. Tilalle nousee tavarataloryhmän johtaja Jukka Hienonen.

”Suuntaon oikea”

Stockmann mietti pitkään Hobby Hallin myymistä, mutta eilisen tiedotteen mukaan myyminen ei ole tällä hetkellä ”Stockmannia tyydyttävillä ehdoilla realistinen vaihtoehto”.

Saaren mielestä toimintaa on viety oikeaan suuntaan Buchtin johdolla, mutta paljon on vielä tehtävää.

– Brändi on hyvä ja meillä on ykkösasema postimyyntimarkkinoilla. Vielä pitää kuitenkin hioa konsepteja kuntoon, jotta saadaan kunnon tulos aikaiseksi.

Hobby Hallissa on tehty voimakkaita säästö- ja tehostamistoimia. Kolmannen vuosineljänneksen aikana henkilöstön määrä väheni 171 työntekijällä. Kustannusjahdin ansiosta Stockmann uskoo tuloksen paranevan loppuvuoden aikana.

– Tulos on kääntymässä, mutta en ota kantaa, mikä se tulee tämän vuoden osalta olemaan, Saari toteaa ensimmäisenä työpäivänään.

– Joulukauppa on tälläkin sektorilla se tärkein tuloksentekijä, ja se on vasta aluillaan.

Kasvua sekä netti-että postimyyntiin

Kolmannella vuosineljänneksellä Hobby Hall teki 4,5 miljoonaa euroa tappiota 150 miljoonan liikevaihdolla. Yhtiön mukaan elokuu ja syyskuu olivat jo valoisammat kuin heinäkuu.

Raija Saari odottaa verkkomyynniltä tuntuvaa kasvua muttei heitä pyyhettä kehään myöskään postimyynnin suhteen.

Jälkimmäinen on takkuillut viime vuosina samalla, kun internetin osuus on kasvanut vauhdilla nykyiseen noin 25 prosenttiin.

– Molemmilta odotetaan kasvua, ei suinkaan vain bittipuolelta.

Saari ei tunnusta tehtäväkseen panna Hobby Hallia myyntikuntoon. Kun tulos on saatu kohdalleen, on kuitenkin mahdollista, että myymisestä tulee Stockmannille realistinen vaihtoehto.

– Aika näyttää, Saari kommentoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    5. 5

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    8. 8

      Kova poru apteekkarien tuloista – näin paljon apteekki saa lääkkeen hinnasta

    9. 9

      Kommentti: Ranskan vaalien jälkeen tilanne ei ole mitenkään business as usual

    10. 10

      Macronin menestys sai Euroopan pörssit huokaisemaan helpotuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    6. 6

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    9. 9

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    10. 10

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää