4Pharma avaa toimiston Tukholmaan

Suurin osa firman toiminnasta pysyy silti Turussa
Tiedonhallinta- ja tilastotieteellisiä palveluja lääketeollisuudelle tuottava 4Pharma avaa toimiston Tukholmaan vuodenvaihteen jälkeen.

Tavoitteena on laajentaa toimintaa Skandinavian alueella.

– Muun muassa Etelä-Ruotsin ja Tanskan alueella toimiva Medicon Valley on yksi alan selvä keskittymä. Sitä pystyy Tukholmastakin käsin hoitamaan. Norja on tällä alalla jo vaatimattomampi toimija, sanoo 4Pharman varatoimitusjohtaja Marko Suojanen.

4Pharma aikoo kuitenkin pitää toimintansa suurimmaksi osaksi Turussa.

– Turku nyt on vain keskeinen bioalan keskus Suomessa ja täällä on paljon alan toimijoita, Suojanen sanoo.

Yhtiön asiakkaista 90 prosenttia on lääketeollisuutta ja loput muita Life Science -yhtiöitä.

– Työmme alkaa silloin, kun lääketutkimusta aletaan suunnitella.

– Lääketutkimuksissa tieto kerätään potilaslomakkeille. Tallennamme tiedon tietokantaan ja tarkistamme, että tiedot ovat oikein. Sitten tieto käännetään tilastolliseen käsittelyyn sopivaan muotoon, ja siitä syntyy lopulta tutkimusraportti, kertoo Suojanen.

4Pharma työllistää 12 tilastotieteilijää.

– Se on aika huomattava määrä.

– Viranomaisvaatimus on, että tutkimuksessa täytyy olla mukana tilastotieteilijä tulkitsemassa ja analysoimassa tuloksia.

Suojanen ei suostu kertomaan yhtiön liikevaihtoa, mutta hän väittää, että yritys on ollut kannattava koko kahden ja puolen vuoden toimintansa ajan. Palkkalistoilla on 20 työntekijää, joista kaksi toimii Espoossa ja loput Turussa.

4Pharman toiminta on vielä tänä vuonna 90-prosenttisesti kotimaista, mutta ensi vuonna Suojanen arvelee viennin kasvavan.

– Puhutaan noin 20 prosentista. Sitä on tarkoitus kasvattaa pikkuhiljaa. Tarkoitus on myös lisätä hieman työntekijöiden määrää, sanoo Suojanen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      Metson tulos ylitti odotukset – kaivosmarkkinat ovat elpyneet

    5. 5

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    8. 8

      Ekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi shokki – ja miten kävikään Trumpin voitettua?

    9. 9

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    5. 5

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    6. 6

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    7. 7

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    10. 10

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää