Bioyritykset hakeutuvat Lontoon pörssiin

Julkaistu:

Lontoon pörssi houkuttelee bioteknologiayrityksiä. Tuorein menijä on tamperelainen Inion. Se listautuu Lontooseen joulukuun alussa.

Yhtiö järjestää eurooppalaisille institutionaalisille sijoittajille listautumisannin, jolla se pyrkii keräämään 43 miljoonan euron pääoman. Inion arvioi, että merkintähinta on 1,61–1,94 euroa osakkeelta, mikä tarkoittaa 114–128 miljoonan euron markkina-arvoa.

Helsingin pörssi ei kelvannut Inionille, koska se on Inionin toimitusjohtajan Auvo Kaikkosen mukaan liian Nokia-painotteinen kauppapaikka. Hän olisi valmis listaamaan Inionin Helsinkiin, jos yhtiön tuotteilla olisi jotakin tekemistä matkapuhelinten kanssa.

Inionilla ja Nokialla on jonkin verran yhteistä yhteistä, sillä Inion on tehnyt yhteistyötä Nokian kanssa. Inion ei kuitenkaan valmista matkapuhelimia eikä komponentteja kännyköihin, vaan se valmistaa komponentteja ihmisiin.

Inion on erikoistunut biomateriaalien kirurgisiin sovelluksiin. Sen tuotteet ovat keinoelimiä, joita voidaan käyttää markkinoilla olleiden metallisten tuotteiden sijasta. Inion valmistaa esimerkiksi kallo- ja kasvokirurgisia implantteja eli istukkeita, muun muassa biohajoavia levyjä ja ruuveja.

Yhtiön kapea erikoisala vaikutti pörssin valintaan. Kaikkosen mukaan Inion saa Lontoon pörssissä paremman aseman kuin Helsingin pörssissä, koska Lontoon pörssissä on valmiiksi useita lääke- ja bioteknologiayhtiöitä. Helsingin pörssissä niitä on kaksi eli diagnostiikkaa valmistava Biohit ja lääkkeitä kehittelevä BioTie Therapies.

Kaikkonen kertoi, että Inion haluaa listautua markkinoilla, joilla toimii runsaasti bio- ja lääkealaan erikoistuneita analyytikkoja ja sijoittajia.

Inion on jo toinen tänä vuonna Lontoon pörssiin listautuva suomalainen bioyhtiö. Kuopiolais-brittiläinen Ark Therapeutics keräsi maaliskuussa 80 miljoonaa euroa osakeannilla Lontoossa. Rahoittajia olisi ollut enemmänkin, sillä anti ylimerkittiin kolminkertaisesti.

Myös Ark toimii kapealla lääketieteen alalla. Yhtiö kehittää geenihoitoa esimerkiksi aivosyöpään ja verisuonten tukkeutumiseen.

Ark oli kolmeen vuoteen ensimmäinen eurooppalainen bioyritys, joka listautui pörssiin. Rahoittajat innostuivat. Myöhemmin Arkin pörssitaival on ollut kuoppaisempi. Tähänastisissa pohjalukemissa osakekurssi kävi elokuussa.

Eurooppalaisen lääkealan suhtautumista uusiin listautumisiin voi selittää se, että eurooppalaiset bioyritykset ovat jäljessä amerikkalaisista aivan kuin perinteinen lääketeollisuus alkaa olla jäljessä bioteknologiasta.

Molemmista ilmiöistä kertoo Ernst & Youngin selvitys, jonka mukaan puolet kliinisissä tutkimusvaiheissa olevista lääkkeistä kuuluu bioyrityksille. Saman tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaiset yritykset omistavat suurimman osan näistä lääkkeistä.

Yhdysvaltoihin on menossa myös BioTie Therapiesin pelihimoa ja alkoholismia hillitsevä lääke. Yhtiö kertoi perjantaina, että sen on solminut sopimuksen yhdysvaltalaisen lääkekehitysyhtiön Somaxon Pharmaceuticalsin kanssa.

BioTie on yksi sadoista pienistä bioyrityksistä, jotka ovat keksineet hienoja ideoita ja loistavia aihioita. Satojen muiden pikkuyritysten tavoin se ei kuitenkaan omista satoja miljoonia euroja, joita vuosia kestävien tutkimusten ja valmiin lääkkeen markkinoinnin rahoittamiseen kuluu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    5. 5

      Nordeassa ”ennennäkemätön” asiakaspako Ruotsissa – Nordea: Täysin normaali tilanne

    6. 6

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    7. 7

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    8. 8

      Kun Nordea tulee, miten käy talletussuojan?

    9. 9

      Jasmin Hamidin 4 vinkkiä aloittelevalle sijoittajalle – ”Aluksi tein kaikki mahdolliset virheet”

    10. 10

      Näillä remonteilla nostat asuntosi arvoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää