Bussilakko mittaa kilpailutuksen pelisäännöt

Julkaistu:

Pääkaupunkiseudun bussilakko laajeni eilen viiteen muuhun kaupunkiin. Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi työmatkojen teko hankaloitui Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa ja Porissa. Työntekijäpuoli syyttää työnantajaa osa-aikaisten työsuhteiden lisäämisestä palkkakustannusten alentamiseksi ja vaatii työnantajaa neuvottelemaan asiasta. Työnantaja ei suostu neuvottelemaan ennen kuin laittomaksi todettu lakko on lopetettu.

Lakossa näytetään ajautuneen pattitilanteeseen.

Bussilakolla on itse asiassa paljon suurempi periaatteellinen merkitys kuin vain kuljettajien työsuhteiden laatu ja palkkaus. Bussilakko itse asiassa mittaa julkisten palveluiden kilpailuttamisen pelisäännöt.

Bussiliikenne tuli ensimmäisinä julkisina palveluina kilpailun piiriin. Kilpailuttamisen yhteydessä kuljettajille räätälöitiin niin sanottu takuupalkkajärjestelmä, joka turvaa heille pysyvät, kokoaikaiset työsuhteet ja samalla tietyn minimipalkkatason.

Päästäkseen markkinoille bussiyhtiöt kuitenkin hinnoittelivat tarjouksensa niin mataliksi, että ne eivät ole pystyneet toimimaan kannattavasti koko aikana. Kaikkien suurten bussiyhtiöiden tulokset ovat olleet jo vuosia tappiolla. Yksi tapa alentaa kustannuksia on palkata firmoihin osa-aika-työntekijöitä ja ohittaa näin takuupalkkajärjestelmän rasitteet.

EU:n palveludirektiivi sekä julkisia hankintoja koskevat lait ovat parhaillaan meillä valmisteilla. EU:n Lissabonin strategia edellyttää, että unionin alueella kilpailua lisätään ja yksityisten yritysten määrää lisätään. Myös Suomessa käytännössä kaikki merkittävät julkiset palvelut tulevat kilpailutettaviksi, vaikka kunnallisvaalikeskustelun perusteessa asiasta saattoi saada aivan toisen kuvan.

Ammattiyhdistysliike tietää tosiasiat ja se on, aivan ymmärrettävästi, huolissaan kilpailuttamisen vaikutuksista palkansaajien asemaan. Ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n laatutavoitelistalla näissä tuponeuvotteluissa on sekä tilaajavastuun korostaminen urakoinneissa että kanneoikeuden antaminen työntekijäliitolle. Molemmilla tavoitteilla on yhteys sekä kilpailuttamisen että ulkomaisen työvoiman käytön lisääntymiseen Suomessa.

Bussiyhtiöiden tappiokierre ei lakkoilulla parane. Lisäksi auto- ja kuljetustyöntekijäliitto AKT:n lakko on laiton. Itse asiassa AKT:n sopimus on voimassa kuljetuspuolen osalta yli vuoden. Työnantaja on siinä oikeassa, että sitoutuessaan työehtosopimukseen, se ostaa sillä työrauhan yrityksiin. Liittojen järjestämät laittomat lakot nakertavat koko sopimusjärjestelmän uskottavuutta, eivätkä ne ole omiaan ainakaan lisäämään keskitettyjen, keskusjärjestötason tuloratkaisujen suosiota.

Koska bussilakolla kuitenkin on alaa yleisempi periaatteellinen merkitys, eikä pattitilanne näytä työntekijä- ja työnantajapuolen toimesta laukeavan, asia olisi syytä saada ulkopuolisen soviteltavaksi. SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen esitti asian viemistä valtakunnan sovittelijalle epäviralliseen käsittelyyn. Virallisesti sovittelijalla ei ole toimivaltaa, koska alalla on voimassa työehtosopimus.

Kaikkien etu olisi, että pattitilanne saataisiin nopeasti laukeamaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    10. 10

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää