Euroalueen kasvu hidastui heinä-syyskuussa

Julkaistu:

Öljyn hintaja heikentynyt vienti jarruttivat, komissio alensi kasvuennustettaan

EU-maiden talouskasvu hidastui heinä-syyskuussa. Sekä euroalueen, EU:n 15 aikaisemman jäsenmaan että kaikkien 25 jäsenmaan yhteenlaskettu, inflaatiokorjattu kokonaistuotanto kasvoi Eurostatin alustavan tilaston mukaan 0,3 prosenttia huhti-kesäkuusta.

Vuoden takaisesta euroalueen kokonaistuotanto kasvoi 1,9 ja 25 EU-jäsenmaan 2,1 prosenttia. Huhti-kesäkuussa eurotalous kasvoi 0,5 ja EU-talous 0,6 prosenttia, vuositasolla kasvua kertyi euroalueelle tasan kaksi ja 25 EU-maalle 2,4 prosenttia.

Kasvua jarruttivat öljyn kallistuminen ja vahvistunut euro, joka heikensi viennin vetoa. Euroopan Komissio alensi näiden tekijöiden vuoksi myös ennustettaan tulevasta talouskasvusta. Komissio arvioi euroalueen reaalisen kasvun jäävän loka-joulukuussa 0,4 prosenttiin aikaisemman 0,5 prosentin sijasta.

Ensi vuoden tammi-maaliskuun kasvun komissio ennakoi asettuvan 0,2 – 0,6 prosentin haarukkaan.

Saksa hidastieuroalueen kasvua

Sekä EU:n että varsinkin euroalueen kokonaiskasvua heikensi edelleen alueen suurin talous Saksa. Noin kolmanneksen euroalueen taloudesta käsittävä Saksa ylsi heinä-syyskuussa vain 0,1 prosentin kasvuun ja vuositasolla kasvua kertyi 1,3 prosenttia.

Saksan ulkopuolisen euroalueen kasvu ylsikin 0,4 prosenttiin ja vuositasolla 2,5 prosenttiin. Toiseksi suurin eurotalous, Ranska, kasvoi 0,3 ja kolmanneksi suurin Italia 0,4 prosenttia, mikä vuositasolla merkitsi 2,8 ja 1,3 prosentin kasvua.

Suomen talouskasvuksi Eurostat kirjasi 0,7 prosenttia, vuositasolla 2,7 prosenttia, kun Ruotsi ylsi 1,0 ja 3,5 prosentin lukemiin. Iso-Britannian kasvu hiipui huhti-kesäkuun 0,9 prosentista 0,4 prosenttiin, mikä pudotti vuositason kasvun 3,6 prosentista tasan kolmeen.

Eurostatin menetelmällä tilastoituna Yhdysvaltojen kokonaistuotanto kasvoi heinä-syyskuussa 0,9 ja Japanin 0,1 prosenttia. Vuositasolla talouksiin kertyi kasvua 3,9 ja 3,8 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    5. 5

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    6. 6

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    7. 7

      Näillä remonteilla nostat asuntosi arvoa

    8. 8

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    9. 9

      Kun Nordea tulee, miten käy talletussuojan?

    10. 10

      Luvassa kovaa kasvua euroalueelle? Syyskuun indeksissä korkeimmat luvut kuuteen vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää