Saksan heikko bkt-tilasto ajoi korkoja alas

Julkaistu:

Euroopan viitelainakorot laskivat tänään selvästi. Laskuun vaikutti eniten Saksan heikko talouskasvu kolmannella neljänneksellä.

Viennin hidastuminen vaimensi Saksan talouskasvun alhaisimmaksi yli vuoteen.

Bruttokansantuote kasvoi vain 0,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä, kun ekonomistit ennakoivat kasvuksi 0,3 prosenttia.

Euroopan keskuspankin varapääjohtajan Lucas Papademoksen mukaan kallis euro voi jarruttaa euroalueen vientiä.

Myös energian hinnannousu voi haitata euroalueen kasvua ja pahentaa inflaatiota, mikäli raakaöljy ei halpene nykytasoilta. Sama viesti on ollut EKP:n pääekonomisti Otmar Issingillä.

EKP:n marraskuun kuukausikatsauksen mukaan öljyn korkealla hinnalla on suora vaikutus kuluttajahintoihin sekä merkittävä epäedullinen vaikutus euroalueen talouteen.

Federal Reserven eilinen päätös nostaa ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä 2,0 prosenttiin ei aiheuttanut markkinoilla suuria reaktioita.

–Odotamme 25 pisteen nostoa seuraavan kerran joulukuussa ja siitä jatketaan tasaista tahtia eteenpäin. Mitään syytä ei tullut esiin, minkä takia tästä maltillisesta tahdista pitäisi poiketa, sanoi Nordean ekonomisti Reijo Heiskanen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    10. 10

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    5. 5

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    7. 7

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    10. 10

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    11. Näytä lisää