TeliaSonera kiistää huhut miljardien säästöpaketista

Yhtiö myöntää kuitenkin suunnittelevansa kululeikkauksia

TeliaSonera kiistää suunnittelevansa miljardien kruunujen säästöpakettia, josta ruotsalaislehti Dagens Industri kertoi eilen.

DI viittasi yhtiötä seuraaviin analyytikkoihin, joiden mukaan operaattori suunnittelisi kolmesta kuuteen miljardin kruunun säästöjä. Lehden mukaan myös tuhannet työntekijät ovat vaarassa menettää työpaikkansa lähivuosina.

TeliaSoneran mukaan säästöpaketista puhuminen on liioiteltua.

- Se on ylitulkintaa. Kuusi miljardia ei ole mikään luku, josta me olisimme puhuneet. Me olemme sanoneet, että olemme valmiita tuomaan kulumme täysin toiselle tasolle, mutta emme ole määrittäneet summia, sanoo yhtiön varatoimitusjohtaja ja viestintävastaava Michael Kongstad.

Kustannustasoonhalutaan kilpailukykyä

Kongstad myöntää TeliaSoneran kuitenkin suunnittelevan kulujen leikkauksia, jotta kustannustasosta saadaan "kilpailukykyinen".

Myös palvelutasoa ja tuotevalikoimaa arvioidaan.

- Monissa järjestelmissämme palvelutaso on paljon korkeampi kuin kilpailijoilla. Tulemme fokusoimaan tuotesalkkuamme, Kongstad sanoo.

Irtisanomisia hän ei halua ennustaa.

- Emme ajattele niillä termeillä. Tämä tulee olemaan prosessi, ja katsomme sen kuluessa, mitä tapahtuu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    7. 7

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    8. 8

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    6. 6

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    11. Näytä lisää