Saippuasarjanimeltään Skandia

Skandia-skandaalista tuntuu muodostuneen ruotsalaisille todellinen traumojen trauma, jonka jälkihoito on nyt siirtynyt terapiointivaiheeseen. Tällä viikolla julkaistu kirja ”Guldregn – sagan om Skandia” on osa tätä kansallista tervehdyttämisprosessia. Samaan hoitotakuuseen kuuluvat tietysti vireillä olevat oikeusprosessit sekä tekeillä olevat väitöskirjat.

Uutta tietoa Skandian koukeroista tippuu lähes päivittäin. Yhä ilmeisemmältä alkaa näyttää, että suurimmaksi konnaksi paljastuu yhtiön entinen toimitusjohtaja Lars-Eric Petersson. Tai sitten hänestä halutaan sellainen vain tehdä. Tähän viittaa muun muassa se, että yhtiö on vetänyt takaisin aikaisemmat syytöksenä entistä talousjohtajaansa Ulf Spångia vastaan.

Viimeisin käänne Skandia-tutkimuksissa oli, kun yhtiön tilintarkastajat saivat puhtaat paperit valtiolliselta tilintarkastuslautakunnalta. Tilintarkastajiahan syytettiin siitä, että heidän olisi pitänyt puuttua asiaan siinä vaiheessa, kun yhtiön bonusjärjestelmän kattoa mystisellä tavalla nostettiin.

Guldregn – sagan om Skandia -kirjassa väitetään, että kirjalliset ohjeet palkitsemisjärjestelmän muuttamisesta antoi entinen toimitusjohtaja Petersson. Yhtiön silloisessa hallituksessa ei asiaa ainakaan käsitelty. Niinpä suuret taloudelliset tappiot yhtiölle aiheuttanut bonusjärjestelmä tuntuu eläneen aivan omaa elämäänsä. Bonusjärjestelmän ylärajojen muuttumisesta onkin jouduttu vain toteamaan, että ”jonnekin se katto katosi”.

Affärsvärldenin toimittajan Sophie Nachemson-Ekwallin ja Dagens Nyheterin toimittajan Bengt Carlssonin kirjoittama satukirja tuo myös lisävalaistusta Sammon taannoisista aikeista ostaa koko Skandia. Kirjan mukaan Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos olisi ollut valmis maksamaan 32 kruunua per osake, kun Skandian kurssi liikkui tuolloin 25 kruunun tuntumassa. Syksyllä 2003 tehdyn ehdotuksen mukaan Sampo olisi ollut valmis siihen, että Skandian omistajat olisivat saaneet 45 prosenttia uudesta yhtiöstä.

Sittemmin Sammon lähestymisyritykset joutuivat Skandian hallituksessa kuitenkin vastatuuleen. Skandian omistajia alkoi kirjan mukaan arveluttaa liian alhaiseksi koettu hinta ja esimerkiksi se, että Wahlroos oli indikoinut haluavansa vaihtaa kaupan jälkeen käytännöllisesti katsoen koko Skandian johdon.

Sagan om Skandia -kirja ei jää varmaankaan viimeiseksi lajissaan. Uusia paljastuksia on lupa odottaa minä päivänä tahansa. Yksi, joka joutuu vielä tovin seuraamaan Skandian jälkipyykin pesua, on yhtiön hallituksessa noina aikoina istunut Pohjolan toimitusjohtaja Eero Heliövaara. Suurimmat intohimot haastaa entinen hallitus vastuuseen takavuosien tekemisistään ovat Ruotsissa kuitenkin huomattavasti laantuneet, vaikka vastuuvapauskysymykset vielä hieman rempallaan ovatkin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    9. 9

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    10. 10

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää