Myös Viasat jahtaa urheiluoikeuksia Suomessa

Julkaistu:

Canal+ Nordicin lisäksi suomalaisten tv-katsojien euroista kilpailee ruotsalaisen MTG:n omistama Viasat. Suomessa yhtiö on suhteellisen pieni, mutta haluaa houkutella lisää katsojia muun muassa uusien kanavien avulla.

– Olemme olleet Suomessa vuosia, ja nyt olemme alkaneet tienata. Olemme kiinnostuneita kasvattamaan tilaajakantaamme, sanoo MTG:n toimitusjohtaja Hans-Holger Albrecht.

Viasat tarjoaa nyt kuusi TV1000-elokuvakanavaa ja kolme Viasat Sport -urheilukanavaa. Syksyllä yhtiö lanseerasi Viasat History -kanavan. Seuraavaksi tähtäimessä on uusien urheiluoikeuksien hankkiminen Suomessa.

– Maksutelevision päämoottoreja ovat elokuvat, urheilu ja dokumentit. Suomessa meiltä puuttuu vahva paikallinen urheilu, ja paikallisia urheiluoikeuksia on oltava.

Ruotsissa Viasatilla on oikeudet muun muassa paikallisen jalkapalloliigan otteluihin. Albrecht ei paljasta, mitä oikeuksia yhtiö tavoittelee Suomessa, mutta vihjaa perinteisiin suomalaislajeihin ralliin ja hiihtoon.

Itä-Euroopan kasvavat televisiomarkkinat kiinnostavat Viasatia vielä enemmän kuin Suomi. MTG omistaa Venäjällä mainosrahoitteisen DTV-kanavan ja lähes 40 prosenttia Storyfirstistä, joka puolestaan omistaa venäläisen CTC-kanavan. Venäjän mainosmarkkinat kasvavat Albrechtin mukaan nopeimmin Euroopassa.

Maksukanavista Viasat lanseerasi Itä-Euroopassa viime vuonna Explorerin ja TV1000:n ja sai nopeasti miljoonia tilaajia. Kanavat tekivät heinä–syyskuussa kuitenkin tappiota.

Venäjällä on Albrechtin mukaan kuitenkin niin paljon potentiaalia, että tilaajia kannattaa hankkia kannattavuuden kustannuksella.

– Totta kai sitä voi toimia vain Pohjoismaissa. Tavoitteemme on kuitenkin olla kaksi kertaa niin iso kuin nyt, ja silloin meidän on toimittava Venäjällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    2. 2

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    3. 3

      Kommentti: Nyt on tiukka paikka, Stockmann

    4. 4

      Sampo on Solidiumin salkun jättiläinen – ”Huomattavan suuri, jos ei liian suuri”

    5. 5

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    6. 6

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    7. 7

      HS: KRP tutkii törkeää sisäpiirintiedon väärinkäyttöä Afarakissa

    8. 8

      Bloomberg: EKP aloittaa kreikkalaispankkien stressitestit helmikuussa

    9. 9

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    10. 10

      Tekniset viat kiusasivat Finnairia viikonloppuna – ”Harmittavia yksittäistapauksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    2. 2

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    3. 3

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    4. 4

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    5. 5

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    6. 6

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    7. 7

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    8. 8

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    9. 9

      Kommentti: Nyt on tiukka paikka, Stockmann

    10. 10

      Eläkeikäsi nousi juuri – katso ennuste, mihin asti oikeasti teet töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää