Pohjolan televisiokenttä muuttuu nyt nopeasti

Julkaistu:

Rahapulaan ajautunut mediajätti Vivendi myi vuosi sitten Canal+ Nordicin kahdelle pääomasijoittajalle ja teki siitä samalla itsenäisen pelurin Pohjoismaiden tv-markkinoilla. Marc-Antoine d’Halluin uskoo yhtiönsä olevan avainasemassa Pohjolan televisiokentän rakennemuutoksessa.

– Olemme omavarainen ja itsenäinen markkinajohtaja emmekä ole sidoksissa mihinkään teknologia-alustaan. Ja meillä on ainoana maksutelevisiona digitoimiluvat sekä Suomessa että Ruotsissa.

d’Halluin uskoo, että Pohjolan televisiomarkkinat muuttuvat nopeasti. Osaltaan siihen vaikuttaa digitaalisuuden laajeneminen, osaltaan kasvua etsivät mediayhtiöt. Norjalainen Schibsted on jo ostanut MTV3-kanavan omistavaa suomalaista Alma Mediaa, joka omistaa neljänneksen Ruotsin TV4-kanavasta. Viidennes TV4:sta kuuluu Alman suurimmalle omistajalle, ruotsalaiselle Bonnierille.

– Bonnierin pitää nyt päättää, haluaako se rakentaa TV4:sta pohjoismaisen toimijan vai keskittyä kustannustoimintaan, d’Halluin sanoo.

– Päätös pitää tehdä nopeammin kuin yhtiö alun perin ajatteli. Uskon, että jotain tapahtuu vuoden sisään.

Tarjolla on myös enemmän ostettavaa kuin aikoihin. Tarjoukset Tanskan valtiollisen TV2:n osuuksista pitää jättää joulukuun puoliväliin mennessä, ja kiinnostuneita riittää: Bonnierin lisäksi rahkeitaan pohdiskelevat todennäköisesti ainakin tanskalainen Egmont, norjalaiset Orkla ja A-Pressen, ruotsalainen SBS ja suomalaiset MTV3 ja Swelcom.

Swelcom kuuluu samaan SanomaWSOY-konserniin kuin Taloussanomat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    2. 2

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    3. 3

      Liikemiehen villi visio: Joulupukille oma valtio Rovaniemen viereen

    4. 4

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    7. 7

      Yksi asukas voi aiheuttaa ötökkäpiinan koko taloon – osa kieltäytyy luteiden hävityksestä

    8. 8

      Metson ralli piti – Afarak kiisi puoli tuntia

    9. 9

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    10. 10

      Kiina harkitsee avautuvansa lisää ulkomaisille sähköauton valmistajille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    6. 6

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    7. 7

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    10. 10

      Toys ”R” Us hakeutuu konkurssiin Pohjois-Amerikassa – syynä verkkokilpailu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    11. Näytä lisää