Yritysten kansainvälistyminenvähentää vahvan euron haittoja

Yritykset voivat aiempaanotkeamminsiirtää tuotantoa valuutta-alueelta toiselle
Euron vahvistuminen ennätystasolle iskee samankin alan suomalaisyrityksiin eri tavoin.

Yritysten kansainvälistyminen on muuttanut valuuttakurssivaikutuksia, samalla kun se on myös auttanut vähentämään niitä.

Valuuttakurssivaikutukset riippuvat entistä enemmän siitä, miten vientiyritysten myynti ja tuotanto koko tuotantoketjua myöten on jakautunut eri valuutta-alueille ja missä tuotteet hinnoitellaan.

Ja ennen kaikkea vaikutus riippuu siitä, miten notkeasti yritys pystyy siirtelemään tuotantoaan maailmalla.

– Koska yritykset ovat aiempaa kansainvälistyneempiä, ne pystyvät siirtämään tuotantoa tarpeen vaatiessa eri valuutta-alueelta toiselle nopeastikin. Tämä on tehnyt niistä hieman aiempaa kestokykyisempiä valuuttamuutoksille, arvioi EK:n vastaava ekonomisti Penna Urrila.

Teknologiayhtiölledollarialue tärkein

Enää ei voikaan puhua toimialakohtaisista eroista kuten ennen, jolloin muun muassa metsäteollisuus oli iso kärsijä dollarin heiketessä.

Esimerkiksi paperiyhtiö UPM kärsii nyt heikosta dollarista enemmän kuin kilpailijansa Stora Enso.

Eniten euron vahvistumisesta uusiin huippulukemiin tulevatkin nyt kärsimään ne vientiyritykset, jotka toimivat puhtaasti Suomesta käsin eli pienemmät yritykset, jotka eivät pysty hajauttamaan tuotantoaan maantieteellisesti.

Vaikka yritykset pystyvätkin osin torjumaan vaikutusta, niin koko kansantalouden kannalta vahvan euron vaikutus tuntuu tuonnissa ja viennissä, Urrila muistuttaa.

Lujimmin vahva euro iskee suomalaisyrityksiin sitä kautta, että se syö niiden kilpailukykyä maailmalla. Selvästi pienempi tulosvaikutus tulee siitä, kun dollarialueen myyntitulot kutistuvat euroiksi muutettuina.

Esimerkiksi hissivalmistaja Kone on jo aiemmin tänä vuonna menettänyt maailmalla markkinaosuutta osin juurin vahvan euron takia.

– Jos yritys ei halua menettää markkinaosuutta vahvan valuutan takia, sen on laskettava hintojaan, mikä vähentää tuloja sekin, Urrila arvioi sopeutumiskeinoja.

Eniten dollarialueella tekevät nykyisin bisnestä teknologiateollisuuden yhtiöt. Alan viennistä yhteensä 21 prosenttia menee Pohjois-Amerikkaan ja Aasiaan, jossa myös monet maat ovat sitoneet valuuttansa dollariin, muistuttaa Teknologiateollisuuden liiton ryhmäpäällikkö Jukka Palokangas.

Koska teknologia-alan yritykset toimivat laajasti ulkomailla, niin toisaalta ne myös pystyvät notkeammin siirtämään tuotantoaan tarpeen mukaan eri valuutta-alueille kuin metsäyhtiöt. Ääriesimerkkinä tästä on Nokia.

Metsäteollisuudessa dollarin vaikutus vaihtelee yhtiöistä riippuen. Vain kymmenesosa suomalaisten metsäyhtiöiden liikevaihdosta tulee Pohjois-Amerikasta. Viennistäkin valtaosa menee Eurooppaan. Euroalueen osuus myynnistä on puolet.

Laskutusvaluuttana dollari on metsäteollisuudessa noin 15 prosentissa kaupoista, arvioi Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Esa-Jukka Käär.

– Yllättävän hyvin suomalaisyritykset ovat kuitenkin selvinneet tähän asti kurssitasoon nähden, Urrila arvioi.

Kun euro muutama vuosi sitten maksoi alle dollarin, niin jo sen vahvistumisen 1,10 dollarin tasolle uskottiin aiemmin aiheuttavan ongelmia.

Toissapäivänä euro vahvistui uuteen ennätykseen maksaen 1,2987 dollaria. Dollarin heikentymisen uskotaan jatkuvan.

– Kun vahvistuminen aina välillä tasaantuu, niin yritykset pystyvät sopeutumaan siihen tehostamalla toimintaansa, Urrila sanoo.

Tämän takia mitään kipurajaa euron vahvistumiselle on mahdotonta arvioida.

Urrila muistuttaa, että vähän helpotusta on toki tullut siitä, että heikko dollari on vaimentanut öljyn hinnan nousun vaikutusta, koska öljy hinnoitellaan dollareissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      1669 e/kk – katso 20 vähiten tienaavaa ammattia

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Colorado Bar & Grill -ravintolat vaihtavat omistajaa

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    8. 8

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    9. 9

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    10. 10

      Pikaruokaa kuluu yhä enemmän – "Enää pizza ei ole vain krapulamättöä"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    4. 4

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    9. 9

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    10. 10

      1669 e/kk – katso 20 vähiten tienaavaa ammattia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää