Mikrosiru tulee ensi vuonna luottokortteihin

Julkaistu:

Mikrosiruvähentääluottokorttienväärinkäyttöä. Henkilökohtainen tunnusluku korvaa allekirjoituksen.
Luottokunta tuo ensi vuoden alussa mikrosirut myöntämiinsä Visa-luottokortteihin. Suuri osa nykyisin käytössä olevista Visa Electron -maksukorteista on jo varustettu mikrosirulla, mutta varsinaisista luottokorteista se vielä suurelta osin puuttuu.

Sirutekniikan koekäyttö päivittäistavarakaupan ja ravintoloiden maksupäätteissä on aloitettu.

– Suomessa on käytössä kolme miljoonaa luottokorttia. Ensi vuonna käynnistyy Visa- ja Mastercard-korttien varustaminen mikrosirulla. Tavoitteena on, että vuoden 2006 loppuun mennessä kaikissa kansainvälisissä luottokorteissa on mikrosiru, sanoo Luottokunnan varatoimitusjohtaja Petri Carpén.

Sirukorttiuudistuksella pyritään hillitsemään korttien väärinkäyttöä ja hyödyntämään mikrosirun muistikapasiteettia. Ranskassa 1990-luvulla saadut kokemukset sirukorteista osoittavat, että niillä voidaan merkittävästi estää luottokorttien väärinkäyttöä.

Carpénin mukaan luottokorttien väärentäminen kopioimalla kortin magneettijuova ja valmistamalla väärennetty kortti on kymmenkertaistunut 1990-luvulla.

– Jos sirukortteja ei otettaisi nyt käyttöön, kasvaisivat väärinkäytökset lähivuosina entisestään.

Korttien väärentäminen lisääntynyt

Huomattavin osa luottokorttien väärinkäytöksistä tehdään edelleen varastetuilla tai kadotetuilla korteilla. Väärinkäytösten yhteenlaskettu arvo vuonna 2000 oli 3,4, miljardia euroa, mikä on 0,05 prosenttia tehdyistä luottokorttiostoksista.

– Mikrosirun kopioiminen on erittäin vaikeaa ja kallista. Jos sirukortin magneettijuova kopioidaan ja siitä tehtyä väärennettyä korttia käytetään, hälyttää sirutekniikalla varustettu maksupääte sirun puuttumisesta.

Sirukorttiuudistus koskee maailmanlaajuisesti1,5 miljardia luottokorttia ja kuluttajaa, 20 000 pankkia, 30 miljoonaa liikettä ja miljoonaa käteisautomaattia. Luottokorttiyhtiöiden tavoitteena on, että mikrosirutekniikka tuodaan mahdollisimman laajasti liikkeiden maksupäätteisiin.

– Mikrosiru on tehokas väärinkäyttöjen estäjä ainoastaan silloin, kun kortin lisäksi sirutekniikka on käytössä liikkeen maksupäätteessä ja tapahtuman vastaanottajalla eli pankilla tai luottolaitoksella.

Tunnusluku korvaaallekirjoituksen

Luottokorttiyhtiöt ovat sopineet väärinkäytösten vastuunjaon muuttamisesta Suomessa ja muualla Euroopassa.

–Vastuunjaon muuttaminen merkitsee sitä, että ensi vuoden alusta niissä tilanteissa, joissa väärinkäyttö olisi voitu estää sirutapahtumalla, vastuu väärinkäytöstä on sillä osapuolella, jolla ei ole käytössään sirukorttitekniikkaa.

– Ilman tällaista vastuunjakoa investoinnit sirukortti-infrastruktuuriin olisivat turhia.

Kortinhaltijan vastuu säilyy ennallaan.

– Kuluttaja ei vastaa siitä, jos kortin magneettijuova kopioidaan. Katoamistapauksessa kuluttajan vastuu loppuun siihen, kun kortinhaltija ilmoittaa kortin katoamisesta.

Kortin käytön kannalta merkittävin uudistus on se, että liikkeiden maksupääteisiin tulee lukulaite, johon kortinhaltija itse asettaa korttinsa ja näppäilee henkilökohtaisen tunnuslukunsa allekirjoituksen asemesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Onko sinulla asuntovelkaa? Näin korkojen nousu iskee

    7. 7

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää