Tulevaisuuteen pääsee poikkeavan kautta

Julkaistu:

Kirjat

Herra ja rouva Keskiverrolta kysyminen on turhaa! Kohderyhmien tutkiminen on turhaa! Tilastojen tavaaminen varta turhaa onkin! Tulevaisuuteen näkee katsomalla, mitä herra ja neiti Poikkeava tekevät.

Näin sanoo Martin Raymond, joka lokakuun lopussa hurmasi Idea-päivän osanottajat näkemyksillään tulevasta ja sen tutkimisesta. Raymondin perustaman The Future Laboratory -konsulttiyhtiön asiakaslistalla ovat muun muassa BMW, Procter & Gamble, Marks & Spencer ja Tesco.

Raymondin ajatuksiin voi tutustua myös The Tomorrow People -kirjassa. Siinä hän kertoo varsin perusteellisesti siitä, miten tulevaisuuden kuluttajia voi lukea.

Tulevaisuuden siemenet piilevät Raymondin mielestä reunoilla, säröissä ja kummajaisissa. Niihin pääsee käsiksi verkostojen avulla.

Raymondin kirjassa kerrotaan monen verkoston toiminnasta, mutta omansa The Future Laboratory on rakentanut kuudelle mantereelle. Helsinkiläisetkin raportoivat havainnoistaan Lontooseen, jossa tulevaisuusammattilaiset seulovat eri puolilta maailmaa tulleista huomioista kokonaisuuden.

Perinteiset kuluttajahaastattelut Raymond kehottaa hylkäämään kokonaan. Hänestä on hyödyllisempää seurata asiakasta sivusta: katsoa, miten tämä käy ostoksilla tai valmistaa ruokaa tai käyttää tuotetta. Apuna voi käyttää päiväkirjaa tai kertakäyttökameraa, ja aina silloin tällöin kannattaa penkoa ihmisen roskis.

Jos jotain on pakko kysyä, kysymys täytyy pitää avoimena ja neutraalina. Kaikkein tärkein kysymys on tämä: Mitä uutta?

Martin Raymond: The Tomorrow People. Financial Times Prentice Hall. 268 sivua, 44,30 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    2. 2

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    3. 3

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    6. 6

      Yhdysvaltain keskuspankin ei uskota nostavan ohjauskorkoaan

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Yleensä bensa kallistuu kesäksi – tänä vuonna ei

    9. 9

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    10. 10

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    6. 6

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    7. 7

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    10. 10

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää