Yhdysvaltojen kasvuvauhdin ennakoidaan hidastuvan

Kasvuennusteet madaltuneet jo kolmatta kuukautta

Amerikkalaiset ekonomistit epäilevät Yhdysvaltojen talouskasvun kestävyyttä. Uutistoimisto Bloombergin kuukausittain keräämien tietojen mukaan tuorein ennuste maan loka–joulukuun talouskasvusta on laskenut jo kolmena perättäisenä kuukautena.

Kasvun ennakoidaan jäävän loka–joulukuussa 3,5 prosentin vuosivauhtiin, kun viime kuussa ennuste oli 3,8 ja vielä elokuussa 4,1 prosenttia. Alustavan tilaston mukaan talous kasvoi heinä–syyskuussa 3,7 prosentin vuosivauhtia.

Kasvuennusteita alentavat voimakkaimmin odotukset yksityisen kulutuksen kasvuvauhdin hidastumisesta.

Yksityisen kulutuksen osuus Yhdysvaltojen kokonaistuotannosta on noin 70 prosenttia, ja se on kauan ollut kasvun pääasiallinen veturi. Yksityisen kulutuksen ennakoidaan yltävän loka–joulukuussa enää kolmen prosentin kasvuvauhtiin, kun kuukausi sitten vauhdiksi ennustettiin 3,1 prosenttia.

Heinä–syyskuussa yksityinen kulutus kasvoi alustavien tietojen mukaan 4,7 prosentin vauhtia.

– Kallistunut öljy vähentää kotitalouksien halua ja mahdollisuuksia muuhun kulutukseen, tutkimukseen osallistunut ekonomisti arvioi Bloombergille.

Kasvuennusteita jarruttaa myös Yhdysvaltojen korkotason nousu. Työmarkkinoiden vahvan kehityksen ennakoidaan voimistavan keskuspankin koronnostotahtia, eikä Fed Funds -ohjauskoron enää ennakoida jäävän tämäniltaisen koronnoston jälkeen kahteen prosenttiin pidemmäksi aikaa.

Enemmistö tutkimukseen osallistuneista odottaa koron nousevan 2,25 prosenttiin jo joulukuun alussa.

Ensi vuoden kasvuvauhtia koskevat ennusteet ovat laantuneet aikaisemmista neljää prosenttia lähennelleistä lukemista 3,5 prosenttiin.

– Kasvuodotusten heikentyminen ei kuitenkaan ole merkki yleisestä synkkyydestä, kommentoi suurehkoa paikallispankkia edustava ekonomisti.

– Pikemminkin kyse on kasvun paluusta normaaleihin lukemiin.

Yhdysvaltojen talous on kasvanut kahden viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana keskimäärin 3,4 prosenttia vuosittain.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    3. 3

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    4. 4

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    5. 5

      Outokumpu petrasi tulostaan roimasti

    6. 6

      Nokian ja Alcatel-Lucentin fuusion vaikutukset alkavat näkyä – ”Voidaan sanoa, että se oli hyvä yrityskauppa”

    7. 7

      Intialainen it-jätti Tata aloittaa yt-neuvottelut Suomessa – vähennystarve 130 työpaikkaa

    8. 8

      4 päivän työviikko kelpaisi monelle – voi olla totta tuleville sukupolville

    9. 9

      Poimi parhaat vinkit rikastumiseen – näin ammattilaiset sijoittavat omat rahansa

    10. 10

      Outokumpu ponnisti tappiolta reippaasti plussalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    6. 6

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    7. 7

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    8. 8

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    10. 10

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    11. Näytä lisää