Länsi-Euroopan pitkä alamäki?

Saksassa, Ranskassa ja Italiassa on alkamassa vaalikausi, mikä tarkoittaa, että rakenneuudistusten aika on ohi.

Ironista kyllä, tämä saattaa merkitä hyviä uutisia niille, joiden mielestä Euroopan olisi ryhdyttävä edistämään maailmantalouden kasvua laajentamalla kotimaista kysyntäänsä.

Itse asiassa nykykäsityksen mukaan syy Ranskan kasvuvauhdin äskettäiseen kiihtymiseen kaksi kertaa Saksaa nopeammaksi on siinä, että ranskalaiset kuluttajat ovat lakanneet kantamasta huolta yhteiskunnallisista uudistuksista.

Heti kun Ranskan valtiovarainministeri Nicolas Sarkozy päätti jättää hallituksen ja ryhtyä kampanjoimaan puolueensa presidenttiehdokkuudesta, istuva presidentti Jacques Chirac heitti sikseen kaikki uudistussuunnitelmat, jotka saattaisivat herättää vastustusta äänestäjissä. Niinpä terveydenhuollon uudistukset ja eläkejärjestelmän edes osittainen uudistaminen saavat odottaa vielä muutaman vuoden.

Samanaikaisesti Kansainvälisen valuuttarahaston entisen johtajan Michel Camdessusin johtaman työryhmän hiljattainen raportti kasvun edellyttämistä rakennemuutoksista sai osakseen ay-liikkeen tavanomaiset vastalauseet.

Useimpia siinä esitetyistä perustelluista uudistuksista odottaa piakkoin sama unholaan vaipuminen kuin monia muitakin hyviä aikomuksia. Ranska palaa tavanomaiseen marssijärjestykseen.

Vaikutusvaltaisessa Die Welt -lehdessä äskettäin julkaistun kyselyn mukaan saksalaiset kotitaloudet ovat sitä vastoin maltillisemmalla mielellä: useimmat aikovat vähentää lomamatkailuaan – mikä ei tietenkään tarkoita työnteon lisäämistä, vaan ainoastaan sitä, että ihmiset viettävät joitakin monista palkallisista lomaviikoistaan kotona – ja lykätä suurempia hankintoja tuonnemmaksi.

Miksi? He ovat huolissaan eläkeuudistuksesta, terveydenhuoltojärjestelmän muutoksista ja uusista säädöksistä koskien oikeutusta työttömyyskorvauksiin.

Saksalaisten mieliala on kuitenkin varmasti lähiaikoina muuttumassa valoisammaksi, sillä myös liittokansleri Gerhard Schröder on valmistautumassa esivaaliin.

Hänellä saattaa olla jopa voitonmahdollisuuksia, sillä SDP on mielipidemittauksissa nousussa. Niinpä hänen puheistaan ovat kadonneet viittaukset uudistusten ajamisen tarpeellisuuteen.

Tämän seurauksena saksalaisten lähes vuosikymmenen ajan alhaisena pysytelleessä kulutuksessa saattaa vihdoinkin olla tapahtumassa kauan odotettu käänne.

Italiassa pääministeri Silvio Berlusconi odotti kolme ja puoli vuotta ennen kuin päätti ryhtyä toteuttamaan tärkeintä vaalilupaustaan, verojenkevennystä. Todelliset veronkevennykset edellyttävät kuitenkin myös menojen leikkaamista, ja koska vaalit häämöttävät vain vajaan vuoden päässä, uudistusten aika on mennyt ohi.

Huolestuneena menojen leikkausten mahdollisesti aiheuttamasta äänten menetyksestä Berlusconi on ehdottamassa alle 0,3 prosentin suuruisia veronkevennyksiä – jotka on lisäksi tarkoitus rahoittaa osittain muilla veroilla. Jos Saksaa vaivaa taantuma, on Italia puolestaan koomassa.

Nämä kokemukset opettavat meille jotakin. Eurooppalaiset eivät oikeastaan haluakaan uudistuksia, ja poliitikot ovat tästä hyvin tietoisia. Tai toisella tavoin ilmaistuna, erityisryhmien edut ovat juurtuneet niin syvälle ja niistä on tullut niin voimakkaita, että mikä tahansa uudistuspyrkimys törmää mahtavien eturyhmien vastustukseen.

Siksi vaalikampanjaansa käyvät poliitikot lupaavat mahdottomia: uudistuksia, jotka synnyttävät välitöntä vaurautta eivätkä maksa kenellekään mitään. Kun tämä – yllätys, yllätys – osoittautuu mahdottomaksi, he luopuvat uudistuksista kokonaan. Samalla he saavat aikaan vakavaa tuhoa, sillä eurooppalaiset ovat niin huolissaan uudistuksista, että jo pelkästään niiden toteuttamisen mahdollisuus saa heidät kavahtamaan.

Itse asiassa rakenteellisten uudistusten "paljon porua, vähän villoja" -tilanteeseen liittyy kaksi ongelmaa. Ensinnäkin se tekee kuluttajat levottomiksi ja painaa alas kysyntää. Toiseksi se jättää uudistuksia vastustaville eturyhmille kylliksi aikaa järjestäytyä ja ehkäistä kaikkinainen edistys uudistuspyrkimysten läpiviemisessä.

Poliittisesti menestyksekkäämpi strategia olisi järjestää niin sanottu "suuri pamaus": panna nopeasti toimeen laaja joukko uudistuksia, jotka murskaisivat erityisetuja puolustavan opposition ja jättäisivät tarpeeksi aikaa ennen seuraavia vaaleja, jotta äänestäjät pääsisivät kokemaan uudistuksista koituvan hyödyn.

Kun kuluttajat huomaavat esimerkiksi markkinoiden vapauttamisesta seuraavat edut, he tuntevat kenties saavansa riittävästi korvausta siitä, että heidän on työskenneltävä pidempään ennen eläkeikää. Kukaan Euroopan nykypoliitikoista tuskin kuitenkaan omaksuu tällaista strategiaa.

Tarkoittaako tämä, että Eurooppa – ainakin läntinen Manner-Eurooppa – on tuhoon tuomittu?

Ei välttämättä. Saksa, Ranska ja Italia ovat rikkaita maita. Ne pystyvät kustantamaan sivistyneen elämänmuodon vielä useiden vuosien ajan ilman uudistuksiakin.

Tosin niistä tulee lopulta köyhiä suhteessa toisiin, nopeammin kasvaviin talouksiin. Mutta kykenihän Argentiinakin kestämään lähes sata vuotta huonoa hallintoa, ennen kuin se vajosi per capita -tulotasoltaan maailman rikkaimpien valtioiden joukosta nykyiseen suhteellisen köyhyyden tilaansa.

Alberto Alesina on kansantaloustieteen professori Harvardin yliopistossa; Francesco Giavazzi on kansantaloustieteen professori Bocconin yliopistossa Milanossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    3. 3

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    4. 4

      Markkinat hinnoittelevat jo Macronin voittoa Ranskan vaalien toisella kierroksella

    5. 5

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Italian luottoluokituksen lasku ei ollut yllätys – ”Ongelmat ovat vielä edessä ja ratkeamatta”

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    9. 9

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää