Pomokin katsoo tähtiin

Julkaistu:

Tähtikarttoja tutkivat yritysjohtajat vaikenevat harrastuksestaan, vaikka yllättävän monessa firmassa tulevaisuutta yritetään ennakoida jopa finanssiastrologian avulla.

Tulevaisuuden arvioiminen on yrityksille yhä tärkeämpää, joten ei ihme että kansainväliset yritysastrologian trendit ovat rantautuneet myös Suomeen. Jo sadat ammattijohtajat tutkivat tähtikarttoja ennen suuria ratkaisujaan. Harva pomo tosin myöntää asian julkisesti. Arvio on heitä avustavilta ammattiastrologeilta.

– Kiinnostus astrologiaan on lisääntynyt, ja varsin suurta liiketoimintaa pyörittävät yritykset käyttävät sitä, astrologi Seppo Tanhua kuvaa nykytilannetta.

Tanhua on hyvin suosittu luennoitsija ja kouluttaja: hänen palveluksiaan käyttää muun muassa Tampereen kaupunki yleisötilaisuuksissaan.

Yleisimmin astrologi kutsutaan yritystapahtumaan, jossa teemana on henkilöstön hyvinvointi.

– Se on yksi mentoroinnin ja valmennuksen väline, selventää kasvatustieteiden tohtori, astrologi Maarit Laurento.

Astrologien asiakkaiden joukossa on myös yrittäjiä, jotka hakevat vahvistusta päätöksilleen ennen yrityskauppoja tai investointeja. He haluavat tietää ostamisesta, myymisestä, suuntautumisesta jollekin tietylle alalle tai yhteistyökumppaneiden sopivuudesta.

Tanhua tietää myös pankkiiriliikkeen, jonka johtajat vertaavat pörssikurssien muutoksien ja planeettojen liikkeiden yhteneväisyyksiä. Joko huvikseen tai puolivakavissaan.

– Suurten yritysten johtajat ovat melkoisia visionäärejä ja myös rajatiedon käyttäjiä. He toimivat työssään sellaisella alueella, jossa ei voi enää ajatella, että päätökset tehdään puhtaasti tietoon perustuen, vaan käytössä on intuitio, Seppo Tanhua miettii.

Hän korostaa, että yritysjohtajat hakevat yleensä astrologiasta vahvistusta jo hahmottamaansa päätökseen.

Myös horoskooppimerkit vaikuttavat, kun yritykset tekevät rekrytointeja, vaikka ammattiastrologit sitä vastustavatkin. Johtopäätösten teko pelkän syntymäajan määräämän aurinkomerkin perustella on liian yksioikoista.

– Toiminnan on alalla oltava avointa. Viimeksi pari viikkoa sitten eräs yrittäjä kertoi, että hän palkkaa kaikki työntekijänsä horoskooppien mukaan. Tätä tehdään tiskin alta, Maarit Laurento mainitsee.

Alun perinkin astrologiasta olivat enemmän kiinnostuneet akateemisesti koulutetut kuin tavallinen työtätekevä rahvas.

– Tässäkin suhteessa tilanne on tasaantunut. Epävarmuus kaiken toiminnan yhteydessä on kasvanut melkoisesti, ja se selittää kasvavan kiinnostuksen, Tanhua sanoo.

Hän muistelee, kuinka yllättävää oli kohdata ensimmäisillä alan kursseilla 15 vuotta sitten myös opettajia ja lääkäreitä.

Suomen ammattiastrologit ry:ssä on 15 jäsentä. Harrastusta tukevan Suomen astrologisen seuran jäsenmäärä on jo lähes 500. Suuri osa astrologeista tekee työtään sivutoimisena.

Toimiala on varsin pieni, mutta kasvaa nopeasti.

– Finanssiastrologia on lyönyt läpi. Asiakkaiden määrä kasvaa koko ajan, sanoo kahdeksatta vuotta astrologina toimiva Laurento.

Astrologit jakavat yrityspalvelut kolmeen osaan: finanssiastrologiaan, yritysanalyyseihin ja henkilöstöastrologiaan. Laurento korostaa toimivansa kahdella viimeksi mainitulla alueella, koska hän ei ole kansantaloustieteilijä.

Järjestelmällinen toiminnan tuotteistus on Suomessa uutta. Laurenton asiakkaina on kaikenkokoisia yrityksiä.

– Pyrin yhdistämään huvin ja hyödyn. Toimintani on työnohjauksenkin tyyppistä, ihmisten voimavarojen nostamista.

Tieteeksi astrologiaa ei ole hyväksytty kolmeen–neljäänsataan vuoteen. Bathin yliopistossa Englannissa voi silti suorittaa astrologian maisterin tutkinnon. Maarit Laurento pitääkin astrologian ja tulevaisuudentutkimuksen uutta vuoropuhelua mielenkiintoisena.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seppälää haetaan konkurssiin

    2. 2

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Helsingin pörssiin on tulossa taas uusi yhtiö

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Palovaroitin ei reagoinut kyllin herkästi – malli vedettiin markkinoilta

    7. 7

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    8. 8

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    9. 9

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    10. 10

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Seppälää haetaan konkurssiin

    5. 5

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    8. 8

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    9. 9

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    10. 10

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    11. Näytä lisää