EU-johtajat lämmittelevät kauppasuhteita Irakiin

Irakin pääministeri Iyad Allawi lupaa rakennusurakoita tukileiriin kuuluville

EU:n huippukokous Brysselissä päättyi perjantaina ulko- ja turvallisuuspolitiikan merkeissä.

Irakin pääministeri Iyad Allawi oli matkustanut Brysseliin saadakseen EU-mailta lisää tukea sodan tuhojen korjaamiseen. EU-maiden päämiehet lupasivatkin Allawille 31,5 miljoonaa euroa ensi tammikuussa kaavailtujen vaalien järjestämiseen.

EU-johtajat yrittivät lämmitellä myös kauppasuhteitaan Allawin kanssa, jotta kaikki rakennusurakat eivät menisi amerikkalaisyrityksille. EU-maat ovat antaneet jo Irakin jälleenrakentamiseen 320 miljoonaa euroa, mikä kanavoituu EU:n yhteisen budjetin kautta. Tämän lisäksi EU-maat rahoittavat suoraan Irakin rakennushankkeita, mikä nostaa EU:n kokonaispotin 1,25 miljardiin euroon.

Irakin pääministeri Allawi on suututtanut Ranskan presidentin Jacques Chiracin nimittämällä Irakin sodan tuominneet jäsenmaat katselijoihin, jotka ovat seuranneet syrjästä suurta sotanäytelmää. Chirac välttyi eilen Allawin tapaamiselta matkustamalla Yhdistyneihin Arabiemiirikuntiin hautajaisiin.

Vanhanen uskoo sopuun

Pääministeri Matti Vanhanen ei halunnut arvioida, kumpaan leiriin hän näkee Suomen kuuluvan irakilaisten silmissä. Hän uskoo, että EU-maat ovat jo löytämässä yksimielisyyden Irakin suhteen.

Eurooppalaisten yritysten pääsy Irakin rakennustalkoisiin riippuu pitkälti siitä, kumpaan leiriin Irak luokittelee yrityksen kotimaan kuuluvan.

Allawi on lupaillut suuria rakennusurakoita esimerkiksi italialaisille, koska pääministeri Silvio Berlusconi on osallistunut aktiivisesti Irakin sotaan.

Suomi havittelee johtajaarajavalvontavirastosta

EU-maat päättivät lisätä yhteistyötään laittoman maahanmuuton torjunnassa sekä rajavalvonnassa. Yksittäisen jäsenmaan veto-oikeus rajavalvontaa ja maahanmuuttoa koskevissa säädöksissä poistuu, mikä nopeuttaa EU:n päätöksentekoa.

Vaikka ulkorajojen valvonta kuuluu kansallisten rajaviranomaisten toimivaltaan, yksittäisellä jäsenmaalla on mahdollisuus pyytää EU:lta tarvittaessa teknistä ja operatiivista apua valvontaongelmien ratkaisuun.

Osa EU-maista haluaisi perustaa eurooppalaiset rajavalvontajoukot, joiden toimintaa rahoitettaisiin EU:n budjetista. Tämä hanke ei edennyt kuitenkaan eilisessä kokouksessa, koska moni maa Suomi mukaan lukien vastustaa ylikansallista rajavalvontaa.

EU aikoo perustaa toukokuun alussa rajavalvontaviraston, jonka sijaintipaikasta ei ole vielä syntynyt sopua. Virastosta kisaavat Unkari, Puola, Slovenia, Viro ja Malta.

Suomi havittelee itselleen viraston pääjohtajuutta. Hallitus lobbaa virkaan rajavartiolaitoksen esikunnassa työskentelevää eversti Ilkka Laitista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    3. 3

      United Airlinesin uusi, hunajaisempi ote: taivuttelee matkustajia suurilla summilla

    4. 4

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    9. 9

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    10. 10

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    9. 9

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    9. 9

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää