Hermostunut Nokia puolustaa asemiaan oikeustoimin

Julkaistu:

Kännykkäjätti syyttääranskalaistaSegemiämuotoilunkopioinnista
Nokia on Financial Timesin mukaan lähtenyt oikeustoimiin ranskalaista Sagemia vastaan syyttäen yhtiötä kännykkämuotoilun kopioinnista. Nokia vaatii yhtiöltä korvauksia ja vetämään tärkeimmän mallinsa pois markkinoilta.

Nokian mielestä myX5-2-malli muistuttaa liikaa nokialaisia puhelimia. Financial Timesin mukaan kyse on 6 000-sarjan kännyköistä.

Sagem on kasvattanut kännykkämyyntiään ja päässyt esimerkiksi jättioperaattori Vodafonen asiakkaaksi.

Riita viestii siitä, että kiristyvä kilpailu on hermostuttanut kännykkäjätin. Analyytikoiden mukaan Nokia yrittää estää pienen yhtiön kasvun oikeusjutun avulla.

– Halpoja gprs-puhelimia, joissa on värinäyttö, perustelee Carnegien analyytikko Mika Paloranta yhtiön puhelinmyynnin kasvua.

Taistelu osuuksistakiihtyy

Opstockin analyytikon Hannu Rauhalan mielestä Nokian operaatio kertoo kilpailun ja markkinaosuustaistelun kiristymisestä.

– Pienikin etu on kilpailuetu, ja niihin suhtaudutaan paljon vakavammin kuin aiemmin. Esimerkiksi muotoilusta aletaan pitää parempaa huolta.

Paloranta pitää Nokian ryhtymistä oikeustoimiin kilpailutaktiikkana.

– On helpompi lähteä hakemaan ennakkotapausta pienestä valmistajasta kuin Siemensistä tai Sony Ericssonista, sanoo Paloranta.

Rauhalan mukaan Sagemia ei kannata väheksyä, koska monet melko isot kännykkävalmistajat ovat kasvaneet tekemällä muille yrityksille kännyköitä niiden logoilla.

Muualla maailmassa yleinen tapa on, että operaattorit myyvät myös kännykät liittymien ohella. Tätä taktiikkaa Sagem on hyödyntänyt.

Rauhalan mielestä Nokia haluaa oikeusoperaation avulla torjua vaaraa, että Sagemin kännykkämyynti pääsisi riistäytymään vahvaksi.

– Pienetkin yritykset otetaan heti kiinni. Jos niitä katsotaan sormien välistä, ne voivat alkaa paisua ja niihin on sitten vaikeampi puuttua.

Palorannan ja Rauhalan ja Mandatumin pääanalyytikon Erkki Vesolan mielestä Nokia on menettänyt asemiaan muotoilukilpailuissa muille valmistajille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    2. 2

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    3. 3

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    6. 6

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    7. 7

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    8. 8

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    9. 9

      ”Emme ole painaneet paniikkinappulaa” – vaihtoautojen kauppa on silti jäämässä tavoitteista

    10. 10

      Tämän takia kannattaa olla nöyrä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää