Sveitsiläispankit odottavat huipputuloksia

Julkaistu:

CS joutuu siltikuristamaan yhä investointi-pankkiaanFirst Bostonia

Suurimmat sveitsiläispankit ovat ilmoittaneet hyvistä osavuotistuloksistaan.

Eilen Credit Suisse tosin kertoi, että sen on vähennettävä yhä väkeä ja yhdistettävä yksikköjä konserniinsa kuuluvasta amerikkalaisesta investointipankista First Bostonista.

Markkinapääomaltaan Euroopan suurin UBS-pankki kertoi aiemmin odottavansa tänä vuonna pankille ennätysmäisen kovaa tulosta.

Sveitsin toiseksi suurimman CS-pankin yhdeksän kuukauden voitto on noussut miltei 4,7 miljardiin frangiin eli yli kolmeen miljardiin euroon.

Tulosta tuli viime neljänneksellä etenkin vakuutusbisneksestä. Puhdas voitto oli parempi kuin analyytikot odottivat.

CS odottaa koko vuodeksi hyvää tulosta ja aikoo saavuttaa ne karsimalla yhä kulujaan First Bostonissa.

Yksityiskohdat siitä kerrotaan ensi kuussa.

UBS-pankin rahoitusjohtaja Clive Standish puolestaan kertoi, että pankin voitto näyttää nousevan tänä vuonna yli viimevuotisen 6,39 miljardin frangin eli neljän miljardin euron, sillä voittoa on kertynyt jo yli kuusi miljardia frangia.

UBS saavutti vähemmän tuloja investointipankkipuolella, kun osakekauppa hiljeni ja korot nousivat.

Pankki on maailman suurin omaisuuden hallintapankki. Etenkin Aasian yksityisasiakkailta virtasi rahaa pankkiin kolmen kuukauden aikana huippumäärä, 7,4 miljardia euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    4. 4

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    9. 9

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    10. 10

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    8. 8

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    9. 9

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää