Voimakastalaskuahiihtokeskuksissa

Julkaistu:

Suomen hiihtokeskukset odottavat alkavaa kautta kämmeniään hieroen. Suomalaisten laskettelumatkailu kohdistuu yhä harvemmin ulkomaille.

Mutkamäkikausi alkaa päästä vauhtiin Suomessa. Huomisesta lähtien skimba luistaa Saariselällä, ja rinteitä on jo tovin ehditty laskea Rukalla, Levillä sekä Pyhätunturilla. Tänään Helsingin Messukeskuksessa käynnistyvät Skiexpo-messut heittää lisää vettä hiihtokeskusten lumitykkeihin.

Toimialan odotukset alkaneelle laskettelukaudelle ovat luottavaiset. Lähimenneisyydessä myynti onkin ollut vakuuttavaa: viime kauden ennätystilin avittamana hiihtokeskusten hissilippumyynti on yhdeksässä vuodessa lähes tuplaantunut 23 miljoonasta eurosta 44 miljoonaan euroon.

– Pohja on kunnossa, eikä ole mitään signaalia siitä, etteikö viime vuosien kehitys jatkuisi, uskoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Guy Catani.

Alpit ei enää vedä

Ulkomaalaisten Suomeen suuntautunut laskettelumatkailu on kolminkertaistunut neljässä vuodessa. Catani tietää jo sanoa, että rajantakainen virta kiihtyy tänä talvena edelleen markkinointityön vauhdittamana.

– Lumivarmuus, turvallisuus, monipuolisuus sekä eksotiikka, listaa Catani suomalaisten hiihtokeskusten vahvuuksiksi ulkomaalaisten mielissä.

Suurimmat Suomen laskettelukeskuksiin matkustavat ulkomaalaisryhmät ovat Catanin mukaan britit ja venäläiset. Myös Hollanti ja Tanska ovat kasvattaneet hiihtomatkailuaan Suomeen.

– Baltiasta omilla autoillaan tulevat olen ristinyt leikillisesti tankillisiksi. He tankkaavat kotimaassa edullisesti ja ajavat Keski-Suomen Himokselle, jotta tankki riittää myös takaisin, kertoo Catani.

Kotimaisten hiihtokeskusten kiihtynyttä kysyntää selittää myös se, että suomalaisten reissailu Alpeille tai Ruotsin ja Norjan hiihtokeskuksiin on tasaisesti hiipunut. Rinnepäivien määrä kaudessa on tutkimusten mukaan ollut kuitenkin pitkään kasvussa.

– Sitoutumista Suomeen osoittaa myös se, että yksityishenkilöt rakentelevat nyt hiihtokeskuksiin tiheään mökkejä omaan käyttöön. Ja mikäs sen parempi, Catani myhäilee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    2. 2

      Lintilä tapaa Nesteen henkilöstöä tiistaina – ”Pahasti pelkään, että jää kahvitteluksi”

    3. 3

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    4. 4

      Aktivistisijoittajan rahasto osti Nestlén osakkeita yli 3 miljardilla eurolla

    5. 5

      ”Keskuspankkien keskuspankki” neuvoo nostamaan korkoja

    6. 6

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Poisto kaupparekisteristä uhkaa noin 950 yritystä – aikaa lokakuun alkuun

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Ulkomaisia turisteja viidennes enemmän kuin vuosi sitten – toiseksi kovin kasvuvauhti Euroopassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    3. 3

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Danske Bankin hallitus hyväksyi suunnitelman: Suomen tytärpankista tulossa sivuliike

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää