Sunnuntai tuo uuden äkkirikkaan

Sunnuntaina, pyhäinpäivän takia poikkeuksellisesti, Veikkaus arpoo kaikkien aikojen suurimman lottopotin, viisi miljoonaa euroa. Jo viime viikolla suomalaiset lottosivat yli 17 miljoonaa lottoriviä eli 12 miljoonalla eurolla.

Miten ennätyspotti vaikuttaa pelaamiseen, Veikkauksen tuoteryhmäpäällikkö Markku Köresaar?

– Mitä suurempi potti on tarjolla sitä enemmän ihmiset pelaavat. Lottoon osallistuu 1,3–1,5 miljoonaa suomalaista joka viikko.

Eurojen käyttöönoton jälkeen lotossa oli tuumaustauko ja jättipottiteho heikkeni. Pottikäsite on muuttunut, koska markkapotit tuntuivat suuremmilta kuin europotit. Nyt ihmiset hahmottavat jo paremmin, paljonko viisi miljoonaa on.

Miten merkittävä tuote Lotto on Veikkaukselle?

– Lotto tuo erittäin suuren osan Veikkauksen katteesta. Lotossa pelaajille maksettava osuus vaihdosta on pienempi kuin peleissä, jotka toimivat nopeammalla rytmillä. Kierroskate on lotossa suurempi.

Ovatko myös nuoret sukupolvet lottokansaa?

– Kyllä lottoajakunta ikääntyy. Toisaalta tuotteen ja ihmisen elinkaari liittyvät toisiinsa: ihmiset tulevat lottoikään, kun he solmivat avioliiton, saavat muutaman lapsen ja ottavat asuntovelkaa. Silloin haaveita syntyy. Veikkaus ei tavoittele nuoria kuluttajia. Pidämme tuotteen kiinnostavana säätelemällä jättipotin tiheyttä, joka on meillä poikkeuksellisen suuri verrattuna muihin maihin.

Lottoatko itse?

– Kyllä, mutta hyvin vaatimattomilla summilla. Puhutaan joistakin euroista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kello tikittää satojen miljoonien Sampo-potille – torstaina on edessä historiallinen päätös

    2. 2

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    6. 6

      Aktian pääekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi markkinashokki – ja miten kävikään Trumpin valinnan jälkeen?

    7. 7

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    9. 9

      Kello tikittää satojen miljoonien Sampo-potille – torstaina on edessä historiallinen päätös

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää