Aspocomp sai tuloksensan roimaan kasvuun

Komponenttivalmistaja Aspocomp Group Oyj kasvatti liikevaihtoaan ja paransi tulostaan heinä-syyskuussa. Konsernin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja nousi 3,5 miljoonaan euroon edellisvuoden 0,4 miljoonasta eurosta. Osakekohtainen tulos parani neljällä sentillä 0,18 euroon.
Kolmen kuukauden liikevaihto kasvoi 52,2 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 48,6 miljoonasta eurosta.

Liikevoittoa yhtiö kirjasi neljä miljoonaa euroa, kun sitä vuotta aiemmin kertyi 0,7 miljoonaa euroa.

Yhtiön mukaan liikevoiton kasvu johtui piirilevysegmentin kannattavuuden parantumisesta. Myös mekaniikka ja moduulit -segmentti ylsi viime vuoden kolmatta neljännestä parempaan tulokseen.

Viime vuoden tasolla

Aspocomp arvioi, että kuluvan neljänneksen liikevaihto jää viime vuoden vastaavan neljänneksen tasolle.

Yhtiö ennakoi piirilevysegmentin yltävän maltilliseen kasvuun, mutta mekaniikka ja moduulit -segmentin liikevaihto jää vuotta aiemmasta. Myös liiketuloksen odotetaan jäävän viime vuoden loka-joulukuun tasoa alemmaksi.

Koko vuoden liikevaihto, liiketulos ja osakekohtainen tulos paranevat merkittävästi edellisvuodesta.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    3. 3

      Radiopuhelimen laturista voi saada sähköiskun – myyty Erätukussa

    4. 4

      Nordea uhkasi taas pääkonttorin siirrolla – päätös ”mieluiten ennen kesää”

    5. 5

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    6. 6

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Nokian ja Alcatel-Lucentin fuusion vaikutukset alkavat näkyä – ”Voidaan sanoa, että se oli hyvä yrityskauppa”

    9. 9

      Outokumpu petrasi tulostaan roimasti

    10. 10

      4 päivän työviikko kelpaisi monelle – voi olla totta tuleville sukupolville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    5. 5

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    6. 6

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    9. 9

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    10. 10

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    10. 10

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    11. Näytä lisää