Seitsemän mobiilipostia Nokian puhelimille

Julkaistu:

Nokia Enterprise Services -yksikkö piti Monacon Nokia Mobility Conference -tilaisuutta yksivuotissyntymäpäivänään.

Senior vice president -titteliä kantava Niklas Savander katsoi Nokian olleen tien näyttäjä myös useille muille yrityksille, jotka ovat vuoden aikana koonneet yritystarjontansa yhden katon alle.

Savanderin mukaan yksikössä on mietitty tiukasti mitä mobiliteetti merkitsee yrityksille ja löydetty uusia ajatusmalleja.

– Tuotesyklimme ovat melko pitkiä eikä tämän hetken tarjontamme heijasta nykyistä ajatteluamme, hän sanoi.

Hänen mukaansa mennyt vuosi on opettanut, että mobiilisovellusten onnistuminen vaatii kolmea perusasiaa. Sovellusten on kelvattava käyttäjille ja yrityksen it-johdolle, mutta niiden on saatava myös jämäkkä tuki liiketoimintajohdolta.

Nokia Enterprise Servicesin uusiin ajatuksiin kuuluu mobiilisähköpostin ottaminen haltuun tukemalla laajasti useiden mobiilipostin toimittajien ohjelmistoja.

Nokia haluaa tehdä omista yrityspuhelimistaan suosituimman alustan mobiilisähköpostille. Se on päättänyt tukea esimerkiksi Communicator-laitteissa useita eri sovelluksia ja erottaa siten sähköpostijärjestelmät ja päätelaitteet toisistaan.

Nokia julkisti tekevänsä yhteistyötä yritysten mobiilipostissa kuuden eri toimittajan kanssa. IBM:n ja Oraclen ja Research in Motionin lisäksi yhteistyökumppaneita ovat myös suomalainen Smartner Technologies ja amerikkalaiset Visto ja Good Technology.

Nokialla on myös oma mobiilisähköpostialustansa, Nokia One, jota tarjotaan ennen kaikkea globaalisti myyville yrityksille, joilla on käytössään monia eri sähköpostiohjelmistoja ja jotka käyttävät monia eri kieliä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    2. 2

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    3. 3

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    4. 4

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    5. 5

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    6. 6

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    7. 7

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    8. 8

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    9. 9

      Fed piti USA:n ohjauskoron ennallaan – taseen supistaminen alkaa ”melko pian”

    10. 10

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    8. 8

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    9. 9

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    10. 10

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää