3g on telealan joululahja

Puhelinrekat vyöryvät Salosta maailmalle

Nokian Multimedia-yksikön johtaja Anssi Vanjoki ilmoitti tiistaina yhtiön kehittäjäpäivillä Monacossa, että uusilla, 6630 3g-puhelimilla lastatut rekat olivat lähteneet samana aamuna vyörymään jakelupisteisiin ympäri Eurooppaa.

– Puhelimet tulevat kauppoihin niin pian kuin ne saadaan purettua rekoista. Ne ennättävät juuri oikeaan aikaan joulumarkkinoille, Vanjoki totesi.

Johtaja Tuula Rytilän arvion mukaan puhelimet ennättävät Helsingissä kauppojen hyllyille parissa viikossa.

– 6630-puhelimilla on ollut erittäin hyvä kysyntä, Rytilä sanoi. Hänen mukaansa Nokia tuo täyden valikoiman 3g-puhelimia markkinoille ensi vuoden aikana. Hän ei kuitenkaan suostunut kertomaan, montako puhelinta täyteen valikoimaan sisältyy.

Salossa valmistettu 6630 on ainoa markkinoilla oleva 3g- puhelin, joka toimii myös gprs-pakettiverkossa ja tukee nopeampaa edge-modulaatiota. Siinä on myös valmis tuki kaikille gsm-verkkojen käyttämille taajuuksille. Tämä luo hyvät mahdollisuudet pitkille ja taloudellisille tuotantosarjoille.

Halpoja 3g-puhelimiaei ole putkessa

Suomalaisoperaattorien kaipaamia parin sadan euron 3g-puhelimia ei Nokialta taida olla tulossa ensi vuoden markkinoille. Rytilän sanojen mukaan hyviä laitteita ei kannata myydä niin halvalla.

Uusien 3g-puhelinten tuominen markkinoille tapahtuu tämän jälkeen suhteellisen helposti, koska niihin liittyvät ongelmat on ratkaistu. Rytilä sanoo, että puhelin on saatu puristettua samaan kokoon 2g-puhelimen kanssa ja käyttöaika yhdellä latauksella on vertailukelpoinen.

Nyt räätälöidäänNokian kaavoilla

– Kaikkien tärkeiden operaattoriasiakkaiden puhelimet räätälöidään. Nokia on tehnyt räätälöintiä jo pitkään, Rytilä sanoo.

Hän huomauttaa kuitenkin, että räätälöinti tapahtuu Nokian kaavoilla. – Series 60 -puhelimissa on useita eri tasoja ja räätälöinti voidaan tehdä kevyemmin tai syvemmällä tasolla. Kaikkien operaattoreiden ja Nokian yhteisessä intressissä on kuitenkin tuoda palveluvalikoima yhden napin taakse.

Palvelujen käyttöönotto on tehtävä asiakkaille mahdollisimman helpoksi. Koko Länsi-Eurooppa on nyt 3g-kehityksessä suunnilleen samassa rytmissä. Suuret eurooppalaiset operaattorit ovat avaamassa kolmannen sukupolven kuluttajapalveluita sopivasti joulumarkkinoille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää