Irlanti on hyötynyt Euroopan integraatiosta

Euroopan maiden integraatio yhtenäiseksi talousalueeksi on hyödyntänyt useimpien alueen maiden talouksia ja vähentänyt esimerkiksi valuuttakurssien ja korkojen vaihtelun niille aiheuttamia hankaluuksia. Selvimmin rajojen purkamisesta on hyötynyt Irlanti, joka vielä 1990-luvun alussa oli huonokuntoinen talous kaukana Euroopan nurkassa. Nykyisin Irlantiin virtaa Itä-Euroopan maista valtuuskuntia ottamaan oppia Irlannin menestyksestä integraation hyödyntämisessä. Turhaan Irlantia ei kutsuta Smaragditiikeriksi, ja sitä pidetään ansaitusti myös malliesimerkkinä Euroopan unionin tuomista hyödyistä.

Irlannin kasvuvauhti on ollut huikea. Sen kokonaistuotanto asukasta kohti, joka vielä 90-luvun puolivälissä oli noin 80 prosenttia EU:n keskiarvosta hipoi 140:tä prosenttia vuonna 2003. Samassa ajassa Espanja on kivunnut hieman yli 60 prosentista 80 tuntumaan, ja Kreikka ja Portugali nousseet hieman yli 40 prosentista 60 prosentin paikkeille. Euron käyttöönoton jälkeen Irlannin kokonaistuotannon inflaatiokorjattu arvo on kasvanut 47 prosenttia, kun koko euroalue on yltänyt vajaaseen 13 prosenttiin. Euroalueen kasvua tosin jarrutta Saksan kasvun jääminen noin 7 prosenttiin. Irlannin tärkein kauppakumppani Iso-Britannia on puolestaan yltänyt vajaan 16 prosentin kasvuun vuoden 1999 alusta lukien.

Kasvun myötä myös Irlantia vielä parikymmentä vuotta sitten painanut työttömyys on painunut pohjalukemiin. Vuoden 1993 alussa Irlannin työttömyysaste oli eurostatin tilastointitavalla 16 prosenttia, kun se Britanniassa oli noin 10 ja Saksassa vajaat kahdeksan prosenttia. Euroalueen 12 maan keskimääräinen työttömyys oli tuolloin hieman Britannian tason alapuolella. Euron tullessa käyttöön sekä Irlannin että Britannian työttömyys oli painunut kuuteen prosenttiin Saksan ollessa noin yhdeksässä ja euroalueen kahdeksassa prosentissa. Tuoreimpien tietojen mukaan Irlannin työttömyys oli elokuussa 4,4, Britannian 4,7 ja Saksan 9,9 prosentissa. Koko euroalueen lukema oli tasan yhdeksän prosenttia.

Talouden kasvu on myös nostanut Irlannin kuluttajahintojen tason lähemmäs Euroopan suurtalouksien tasoa. Irlannin kuluttajahintainflaatio on ollut vuosikausia euroalueen korkeimpien joukossa ja ylsi vuoden 2000 lopulla kuuteen prosenttiin, kun euroalueen keskimääräinen taso oli noin kaksi prosenttia ja Saksan ja Britannian lähenteli yhtä.

Korkea inflaatio on kuitenkin osaltaan aiheutunut elintason nousun mukanaan tuomasta kustannustason noususta. Eurostatin tilastojen mukaan Dublinin elinkustannusten taso joka vuonna 1995 oli 97 prosenttia Brysselin tasosta oli viime vuonna kohonnut 112 prosenttiin. Ateenan hintataso on kohonnut 83 prosentista lähes Brysselin tasalle, ja Lontoon 80 prosentista 95 prosenttiin samaan aikaan kun Berliinin elinkustannukset ovat laskeneet 106 prosentista 97 prosenttiin Brysselin tasosta.

Ateenan hintataso on noussut epäilemättä olympiakisojen vaikutuksesta, vuonna 1998 sen hintataso oli 92 prosenttia Brysselin tasosta. Samaan aikaan heikko euro nosti Lontoon kustannustason peräti 124 prosenttiin Brysselin tasosta Berliinin yltäessä Brysselin tasolle. Dublinin kustannustaso oli tuolloin jo 108 prosenttia Brysselin tasosta.

Kustannustason nousu onkin ehkä vakavin uhka smaragditiikerin vahvan talouskehityksen jatkumiselle. The Economist -talousviikkolehden tuoreen katsauksen mukaan Euroopan Keskuspankin Irlannin oloihin nähden huomattavan alhainen korkopolitiikka on nostanut erityisesti kiinteistöjen hintoja, ja Irlannin pankkilaitoksella onkin huomattavia asuntorahoituksesta syntyneitä riskipositioita. Yllättävät häiriöt kiinteistöjen arvokehityksessä saattaisivat merkitä pankeille vaikeuksia. Myös rakentamisen nopea kasvu viime vuosina altistaa talouden häiriöille.

Kustannustason nousu myös syö Irlannin suhteellista kilpailuetua erityisesti EU:n uusiin jäsenmaihin verrattuna, mikä saattaa vähentää maan saamia ulkomaisia investointeja ajan mittaan. Itä-Eurooppaan verrattuna Irlanti on kuitenkin edelleen sekä maantieteellisistä, kielellisistä että historiallisista syistä amerikkalaisyrityksille luonteva ensi askelma matkalla Euroopan markkinoille. Irlanti kerääkin noin neljänneksen amerikkalaisyritysten Eurooppaan tekemistä suorista sijoituksista. The Economist päätteleekin Irlannin tilanteen todennäköisesti säilyvän hyvänä, vaikka takavuosien huima kasvuvauhti jonkin verran laantuneekin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    9. 9

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    10. 10

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää