Saavuttaako Nokia vielä40 prosentin markkinaosuuden?

Julkaistu:

Pankkiiriliike Alfred Bergin Suomen-toimitusjohtaja, Nokia-analyytikko Lauri Rosendahl, onko Nokialla mahdollisuuksia päästä 40 prosentin markkinaosuuteen?

Tällä hetkellä tuo pitkän aikavälin tavoite vaikuttaa epärealistiselta. Käänne parempaan on tapahtunut kesäkuukausien aikana, mutta kilpailu on kireää ja osuuden kasvattaminen lienee hidas ja vaikea prosessi, varsinkin kun/jos Nokia pääsee ensin takaisin yli 35 prosentin rajapyykin. Olkoon se hyvä välitavoite.

Tarvitaanko Nokialta erityistoimia tai tiettyä mallia, esimerkiksi edullista simpukkapuhelinta?

Neljänkymmenen prosentin osuuteen tarvitaan mielestäni tilanne, jossa sekä Nokian tuotteet että jakelu menevät ihan putkeen ja lisäksi, että pääkilpailijat vaihteeksi taas mokaavat. Kilpailukykyiset simpukkapuhelimet Nokialta ovat osa tätä prosessia. Juuri nyt 40 prosentin markkinaosuustavoite ei tunnu aivan realistiselta.

Onko Nokia epäonnistunut matkapuhelinmallistonsa luomisessa vai oliko viime kevään vaikeuksissa kyse vain tilapäisestä notkahduksesta tai kilpailijoiden piristymisestä?

Nokian tuotevalikoimassa on pitkään mielestäni ollut valittamisen aihetta, mutta ongelmat suurenivat vasta keväällä, kun useat kilpailijat saivat aikaiseksi kilpailukykyisiä tuotteita ja, mikä tärkeintä, pystyivät toimittamaan niitä isoja määriä. Kun lisäksi tiettyjen tuotesegmenttien kysyntä piristyi merkittävästi, Nokia joutui uuteen kilpailutilanteeseen, joka paljasti tuotevalikoiman heikkoudet. Nyt kirittävää riittää, mutta uusimmat tuotteet (erityisesti mielestäni 6260, 2650, 7270, 6670 ja 9300) ovat lupaava alku orastavalle comebackille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      OP:n Reijo Karhinen eläkkeelle – uusi pääjohtaja valittu

    9. 9

      Miksi mökistä yritetään kiskoa ylihintaa? ”Monet joutuvat luopumaan itselleen rakkaasta mökistä”

    10. 10

      Palkka 6157 euroa kuussa – silti töihin ei riitä hakijoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää