Yritysautojenkauppa on lähtenytkasvuun syksyllä

Julkaistu:

Lokakuussahenkilöautojenkokonaismyyntijäi viime vuodesta 14 prosenttia.”

Autokaupan tämän vuoden myynnin piristeeksi odottama yritysautomyynti näyttää vihdoin syksyn mittaan lähteneen kasvuun. Tammi–lokakuussa yhteisöt rekisteröivät käyttöönsä yli 44 000 uutta henkilöautoa eli 3,3 prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammi–lokakuussa. Samaan aikaan koko alkuvuoden henkilöautomyynti on pienentynyt 2,7 prosenttia 126 600 autoon.

Kesään asti yritysautomyynnin lukuja piti plussalla vain rajusti kasvanut pakettiautokauppa.

– Luvut osoittavat, että alkusyksyn aikana käänne henkilöautojen yritysmyynnissä on tapahtunut, arvioi Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pentti Rantala.

Lokakuun koko automyynnin ja varsinkin henkilöautomyynnin luvut näyttävät kuitenkin viime vuoteen verrattuna murheellisilta.

Osin kyseessä on kuitenkin näköharha, koska autoveron alennuksesta viime vuonna alkanut automyynnin raju kasvu osui toimitusten venymisen vuoksi varsinkin syyskauteen. Viime vuoden lokakuun myynti oli 33,9 prosenttia suurempi kuin edellisen lokakuun myynti.

Pakettiautot yhä vauhdissa

Yksityisostajien pahin patoutunut autokuume tuli tyydytetyksi jo viime vuonna, niinpä autoalan toiveet kohdistuivat tänä vuonna yritysmyyntiin. Alkuvuonna henkilöautojen yritysmyynti polki kuitenkin paikallaan. Varsinaisten yritysten käyttöautojen lisäksi yritysautoihin luetaan työsuhdeautot ja autoliikkeiden esittelyautot.

Pakettiautokaupan kasvuluvut ovat kuitenkin huimat, ja valtaosa pakettiautoista menee yrityskäyttöön. Lokakuussa pakettiautoja rekisteröitiin 1 351, kymmenen prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Koko alkuvuoden kasvuprosentti on 24,9.

Pakettiautokaupan kasvusta kaksi kolmannesta selittävät niin sanotut kaksikäyttöautot. Ne ovat henkilöautoja, jotka on keväästä lähtien voinut rekisteröidä pakettiautoksi. Tällä on voinut säästää satoja euroja dieselkäyttöisten henkilöautojen käyttövoimaverosta.

Eduskunnan käsittelyssä oleva lakimuutos vie kuitenkin vielä tämän vuoden aikana kaksikäyttöautoilta dieselveroedun pois, mikä palauttaa isot henkilöautot ja maasturit takaisin henkilöautojen rekisteröintilukuihin.

Alkuvuonna kasvanut kuorma-automyynti putosi lokakuussa viime vuoden lokakuuta pienemmäksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    5. 5

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    6. 6

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    7. 7

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    8. 8

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    9. 9

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    10. 10

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää