Osta auto ilman nopeusmittaria

Julkaistu:

Merkit likoon
Törmäsin markkinointijohtajaan, joka tiesi vuorenvarmasti, millainen viesti uppoaa asiakkaaseen. Sanoma oli kuulemma muidenkin mielestä hyvä. Hän tarkoitti esimiestään ja paria työntekijäänsä, jotka olivat naureskelleet kohteliaasti näppärälle idealle. Kampanjan tulos oli kuitenkin nolo. Euroja oli karttunut vain menopuolelle.

Toinen markkinoija oli äimänä, kun kerroin jutelleeni hänen ilmielävän asiakkaansa kanssa. Kenties tämä ammattilainen oli päässyt pakoon myyntitykin työstä, jonka kyselyt sijoittavat vuodesta toiseen ammattien pohjasakkaan.

Onneksi näkemystä saa rahalla: markkinatutkimus tilaukseen! Siinä johtajan jakkupukuun ei pääse tarttumaan tunkkaista hajua palkanmaksajasta eli asiakkaasta.

Tuskin kukaan voi tietää etukäteen, millainen markkinointi liipaisee ostamaan eniten. Vain ylimielinen väittää muuta.

Mikäs siinä, jos uskomusmarkkinoinnin johtaja kelpaa yrityksen omistajalle. Jos päätökset perustuvat luuloon, sama tulos syntyisi rulettipöydässä. Markkinoinnin hyötysuhde jää huonoksi. Meteliä on lisättävä. Eurojen pako kassasta kiihtyy.

Arvaukselle on vaihtoehto. Sitä kutsutaan tiedoksi. Tietoa saa testaamalla. Tutkin parhaillaan Google-kampanjan tilastoa. Hakusana "motivointi" on poikinut lokakuussa kolminkertaisen tuloksen sanaan "motivaatio" verrattuna. Olisitko osannut uumoilla, että muutaman kirjaimen ero vaikuttaa niin rajusti? Olisiko etukäteiskysely selvittänyt tämän tosiasian?

Täsmämarkkinoija laatii kaksi vaihtoehtoista markkinointiviestiä. Sitten hän mittaa tulokset. Huonompi saa tylysti napin otsaansa. Voittajaviesti kohtaa uuden haastajan. Ja taas testataan. Parempi jatkaa, häviäjälle eccoa persuuksiin. Täsmämarkkinoija oppii jokaisella kierroksella. Osumatarkkuus lisääntyy, arvaukset vähenevät.

Markkinointijohtajat tuumivat, että on mahdotonta sanoa, mikä vuosien mittaan julkaistuista mainoksista sai asiakkaan ostamaan. He ovat aivan oikeassa. Juuri siksi kannattaisi suosia menetelmiä, joiden tulokset ovat helposti mitattavissa.

Mitä jos mersukauppias sanoisi, että menopeli kenties kulkee yli viittäkymppiä. Pirssissä ei tosin ole nopeusmittaria. Tilaisitko omaksi? Uskomusmarkkinoija ostaa yhä enemmän mainontaa myyjältä, jonka lupaus on yhtä älytön.

Kirjoittaja työskentelee Tuotteistamo Nosteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    2. 2

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    3. 3

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Uber vetoaa viranomaisiin Lontoon ahdingossaan: ”Voisimme istua alas ja korjata tilanteen”

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    10. 10

      Työvoimapula uhkaa jo Nälkämaatakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    2. 2

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    3. 3

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    4. 4

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    5. 5

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    6. 6

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    10. 10

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää