Rata: Fennon haettava luottolaitostoimilupaa

Rahoitustarkastuksen mukaan Luottotalo Fenno tarvitsisi luottolaitostoimiluvan

Rahoitustarkastus arvioi, että helsinkiläisen Luottotalo Fenno Oy:n toiminta edellyttää luottolaitostoimilupaa. Rata on myös kehottanut yhtiötä toistaiseksi keskeyttämään takaisin maksettavien varojen vastaanottamisen.

Ratan perustelu on selvä.

– Fenno ottaa yleisöltä varoja vastaan ja järjestää rahoitusta toisesta päästä. Siksi se vaikuttaa olevan luottolaitos, sanoo Rahoitustarkastuksen päälakimies Markku Lounatvuori.

Fennon kanta on toinen.

– Me näemme, että tämän kaltainen lainan myöntäminen tai velkasitoumuksella varojen hakeminen ei kuulu luvanvaraiseen toimintaan, sanoo rahoitusvastaava Kimmo Rytkönen.

Rata toteaa myös, että koska Fenno ei ole pankki, ei sille velaksi annetuilla varoilla ole talletussuojaa. Lounatvuoren mukaan Fenno on ilmoittanut noudattavansa kehotusta keskeyttää varojen vastaanottaminen. Vielä eilen kello 17 yhtiön asiakaspalvelu sanoi kuitenkin, että yhtiön internet-sivuilla mainostettuja velkasitoumuksia voi merkitä.

– Ilmeisesti sieltä on annettu virheellistä tietoa, koska tieto ei ole kulkenut. Toimimme kyllä Ratan toiveiden mukaan, sanoo Rytkönen.

Tiedon Ratan kannasta Fenno oli laittanut omille internet-sivuilleen. Ratan kehotus lopettaa varojen vastaanottaminen on voimakas toivomus, mutta yhtiön ei ole pakko noudattaa toivomusta.

Asia selvitetään lähiviikkoina

Rata on pyytänyt Fennolta lisätietoja asiasta. Lopullisen kantansa asiasta Rata lupaa lähiviikkoina.

Rata ei ole saanut tietoonsa, että Fennon toiminnasta olisi koitunut asiakkaille ongelmia.

– Muutamia yleisökyselyitä luototuksen tiimoilta on tullut, ja olemme todenneet, että yhtiö ei ole meidän valvonnassamme, sanoo Lounatvuori.

Fenno ei ole Ratan valvonnassa juuri siksi, että se ei ole hakenut luottolaitostoimilupaa. Ratan tehtäviin kuuluu kuitenkin myös lain noudattamisen valvonta.

– Nyt on kyse sekaannuksesta, mutta haemme tarvittaessa luvat ja teemme kuten Rata haluaa, sanoo Rytkönen.

Luottolaitostoimiluvan saaminen kestää useita kuukausia, koska Rahoitustarkastuksen on selvitettävä yhtiön taloudellinen tilanne sekä omistajien ja hallintohenkilöiden luotettavuus.

Fenno toimi syyskuun puoleen väliin saakka nimellä Suomen Tuotetieto Oy. Yhtiön omistaa kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö Primary Capital, joka on Rytkösen mukaan rekisteröity Tallinnaan. Taustalla on ruotsalaista ja virolaista pääomaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    2. 2

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Raija Tapion huima urakehitys: Laboratoriohoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    7. 7

      Uber siirtää robottiautonsa talliin Yhdysvalloissa kolarin takia

    8. 8

      Vertailu paljasti Suomen maksuhäiriöisimmät kunnat ja postinumerot

    9. 9

      Valtaosa maksaa entistä suurempia osinkoja – analyytikko nostaa esiin 3 kiinnostavaa pörssiyhtiötä

    10. 10

      Näkökulma: Hieno mutta vaikea tavoite – vain kahden nopeuden EU

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    5. 5

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    6. 6

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    7. 7

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    8. 8

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    9. 9

      Uber siirtää robottiautonsa talliin Yhdysvalloissa kolarin takia

    10. 10

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    11. Näytä lisää