Hammaslääkäri-asematkeskittyvätsuuriin yksiköihin

Hammaslääkäriasemat keskittyvät yhä suuremmiksi yksiköiksi. Kehitys on muuta maata pidemmällä Turussa, jossa on väkilukuun suhteutettuna erityisen paljon suuria yksityisiä hammaslääkäriasemia.

– Minun visioni on, että 20 vuoden sisällä on enää hyvin vähän kaksiossa toimivia yhden lääkärin vastaanottoja. Yhteisvastaanotot tulevat lisääntymään, sanoo Puutarhakadun Hammaspisteen toimitusjohtaja Matti Hollo.

Kehityksen perussyy on Turun yliopiston hammaslääkärikoulutus, joka pyörähti usean vuoden jälkeen taas käyntiin tänä syksynä. Toinen syy on hammaslääkäriasemien keskittyminen.

Suuri yksikkö houkuttelee lääkäreitä oheispalveluilla, kuten erillisellä välinehuollolla ja puhelinkeskuksella.

– Kaikki toiminnot tähtäävät siihen, että hoitohuoneessa on kaksi ammattilaista: lääkäri ja hoitaja. Jos hoitoaika kestää tunnin, he ovat sen ajan potilastyössä, eivätkä puhelimessa tai desinfioimassa välineitä. Toisaalta näin suuressa paikassa alkaa olla myös paljon eri spesialisteja, joilta voi kysyä neuvoa, miettii Hollo.

Puutarhakadun Hammaspiste koostuu kahdesta eri yrityksestä: Turun Hammaspisteestä ja Turun Hammaskolmiosta. Yritykset yhdistivät toimintansa samaan kokonaisuuteen vuonna 1995 ja perustivat samalla yhteisen hallinnointiyrityksen, jonka nimen alla molemmat toimivat.

Puutarhakadun Hammaspisteen liikevaihto on noin neljä miljoonaa euroa, ja se työllistää 50 työntekijää, joista 20 on lääkäreitä. Lääkäreistä puolestaan 15 on omistajayhtiöiden osakkaita. Yrityksen tiloissa Turun keskustassa hoidetaan vuosittain noin 30 000 potilaskäyntiä.

Hollon mukaan yritys tähtää maltilliseen viidestä kymmeneen prosentin kasvuun vuosittain. Sitä kuitenkin jarruttaa hammaslääkäreiden puute, joka alkaa helpottaa aikaisintaan viiden vuoden päästä, kun uudet hammaslääkärit valmistuvat Turun yliopistosta.

Yksityiset hammaslääkäriasemat voisivat Hollon mukaan helposti auttaa julkisen hammashoidon jonojen purkamisessa.

– Voimassa oleva kelakorvaus on määritelty vuonna 1989, eikä taksoja ole sen jälkeen tarkistettu. Todellinen korvaustaso on pudonnut 36:n prosentin tasolle. Jos kelakorvaus nostettaisiin lain tarkoittamaan 60 prosenttiin lääkäripalkkiosta, julkisen ja yksityisen hoidon hintaero menisi olemattomaksi, ja jonot purkautuisivat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    3. 3

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    6. 6

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    7. 7

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Suri ei ole täysin tyytyväinen Nokian kehitykseen

    10. 10

      Outokumpu sulkesi vilkkaana tulospäivänä, Ixonos porhalsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    4. 4

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    5. 5

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    6. 6

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    9. 9

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    10. 10

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    9. 9

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää