Kurssilasku pudottiNokian johtajatpalkkatulojen varaan

Julkaistu:

Optiotuototkuihtuivat olemattomiin edellisvuosien tasosta

Optiotulojen romahdus pudotti Nokian johtajat lähes palkkatulojen varaan viime vuonna. Muiden yritysten edustajat valtasivat joukolla eniten ansainneiden listan.

Nokialaiset ovat vuosikausia keränneet eniten palkkatuloja. Toissa vuonna 50 eniten hankkineen listalla oli vain neljä muiden yritysten edustajaa mukaan laskien entiset nokialaiset. Ensimmäinen ei-nokialainen oli sijalla 24: Suomen Microsoftin toimitusjohtaja Martti Mehtälä.

Nokian johtajat joutuivat elämään viime vuonna lähes palkalla ja palkkioilla: top 20 -listalla oli vain kuusi Nokian nykyedustajaa.

Toissa vuonna suurituloisimmat eli nokialaiset ansaitsivat kukin vajaat kymmenen miljoonaa euroa, Ollila jopa 16 miljoonaa euroa. Viime vuonna ansiotuloja oli toki yhä eniten Nokian pääjohtajalla Jorma Ollilalla, mutta vain 3,5 miljoonaa euroa.

Seuraavaksi listalla on kiivennyt Instrumentariumin toimitusjohtaja Olli Riikkala. Kolmas oli Amerin toimitusjohtaja Roger Talermo ja neljäs IT-Pilotin osakas Eero Vallström, entinen nokialainen tosin.

Kurssilasku romuttioptiohaaveet

Optiot toivat viime vuonna ansioita aiempaa selvästi niukemmin, koska Nokian osakekurssi matoi niin alhaalla. Optiotulot luokitellaan ansiotuloiksi.

Arvopaperikeskuksen tilastoista ja kaupankäyntipäivien päätöskursseista laskettuna huippujohtajat hankkivat optioita myymällä enintään satoja tuhansia euroja päätä kohti.

Takavuosina vastaavat ansiot ylsivät miljooniin euroihin.

Esimerkiksi Alahuhta, Networksin toimitusjohtaja Sari Baldauf, suhdetoimintajohtaja Veli Sundbäck ja multimediayksikön johtaja Anssi Vanjoki eivät saaneet sisäpiirirekisterin mukaan optiotuloja lainkaan. Sen sijaan Ollila myi 45 000 optioita, joista hän sai myyntipäivien päätöskursseista laskien yli puoli miljoonaa euroa.

Palkat hurjattakavuosina

Vuonna 2000 yksin Ollilan ansiotulot olivat 50 miljoonaa euroa. Tuolloin kymmenen suurituloisinta Nokian johtajaa ansaitsi yhteensä 230 miljoonaa euroa.

Vuonna 2001 vastaava joukko hankki 65 miljoonaa euroa ja toissa vuonna 66 miljoonaa euroa. Noina aikoina valtaosa ansioista oli nimenomaan optiotuloja.

Vuonna 2003 Nokian kurssi matoi 10 ja 15 euron välillä eli huomattavasti alempana kuin edellisinä vuosina.

Vuonna 2000 kurssi heilui korkeimmillaan 65 eurossa. Vuonna 2001 osakekurssi liikkui korkeimmillaan 46 eurossa ja toissa vuonna 30 eurossa.

Optio-ohjelmatkuralla

Nokialla oli viime vuonna voimassa ainakin osan vuotta 13 optio-ohjelmaa tai niiden alaohjelmaa, joihin kuuluvia optioita nokialaiset voivat myydä ainakin osan vuotta.

Näistä peräti 11:ssä osakkeen merkintähinta oli osakkeen arvoa korkeammalla.

Melkein kaikkien ohjelmien optiot olivat siis periaatteessa arvottomia. Niillä oli kuitenkin niin sanottua aika-arvoa: Sijoittajat odottavat, että myöhemmin osakekurssi nousee. Silloin ”arvottomista” optioista kannattaa maksaa jotain.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    2. 2

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    3. 3

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    6. 6

      Yhdysvaltain keskuspankin ei uskota nostavan ohjauskorkoaan

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Yleensä bensa kallistuu kesäksi – tänä vuonna ei

    9. 9

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    10. 10

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    6. 6

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    7. 7

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    10. 10

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää