Yrittäjätkö ruikuttajia?

Julkaistu:

Kirsi Piha lyttää Eero Lehden puheet yrittäjyyden kurjuudesta. Pihan mukaan Lehti pelottelee yrittäjiksi haluavia syyttä suotta ja valitus ainoastaan karkottaa uudet yrittäjät. Istutetaanpa Piha ja Lehti saman pöydän ääreen.

Yrittäjäjärjestöt valittavat yrittäjän elämän olevan raatamista, vatsahaavoja ja konkursseja. Jos kysyy yrittäjiltä itseltään, yrittäminen on mielekästä, vapaata ja luovaa. Tätä mieltä on Kirsi Piha.

Pihan mukaan Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Eero Lehden valitusvirret vievät suomalaisilta innon yrittää. Entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko uskoo, että yrityksiä syntyisi rivakammin, jos yrittämisestä puhuttaisiin myönteisempään sävyyn. Piha on teilannut Lehden puheet aiemmin jo kolumneissaan. Pihan ja toimittaja Jaakko Lyytisen perjantaina julkaistu kirja Yritä edes jatkaa samaa linjaa.

– Yrittäjyydestä puhutaan vain kansantaloudellisena asiana tai sitten taivastellaan, kuinka vaikeaa yrittäjillä on. Sillä tavalla ei saada yhtään uutta yrittäjää. Pitäisi kertoa, mitä yrittäjyys voi antaa juuri minulle. Se auttaisi pätkätöissä sinnitteleviä löytämään yrittämistä, Piha avaa Taloussanomien järjestämän väittelyn.

Eero Lehti puolustautuu sanomalla, että yrittäjyyden riskeistä pitää puhua, koska monelle yrittäjälle käy lopulta huonosti. Riski on Suomessa liian suuri verrattuna tuloihin verojen jälkeen.

– Vuosittain aloittaa 20 000 yrittäjää. Muutamista tulee miljonäärejä, mutta puolet lopettaa ensimmäisen viiden vuoden aikana. Lopettaneista puolet on köyhempiä kuin aloittaessaan.

– Ainahan on onnistujia ja epäonnistujia. Miksei onnellisia tarinoita saa kertoa, Piha kysyy.

– Saa tietysti. Kyllähän sodastakin aina joku selviää hengissä, Lehti paukauttaa.

Lyytinen epäilee Lehden olevan pessimisti, koska se kuuluu etujärjestöjohtajan toimenkuvaan.

– Olen puhunut näin 20 vuotta. Voisin muutaman kerran höynäyttää jotain sanomalla, että kun teet näin ja näin, niin menestyt varmasti. Mutta kyllä siinä tulisi pää vetävän käteen nopeasti, Lehti vakuuttaa.

Piha huomauttaa, että osaamiseen perustuvassa yrittäjyydessä ei vaadita suuria investointeja ja aloittamisen riski on siksi pienempi.

–  Jos riskeeraa vain oman palkkansa, pitääkö siitäkin pelotella niin kauheasti, Piha kysyy.

– No rupea yrittäjäksi, Eero Lehti ehdottaa.

Lehti valittiin lokakuun alussa ylivoimaisella enemmistöllä jatkamaan Suomen Yrittäjien puheenjohtajana, vaikka hän on ärsyttänyt monia yrittäjiä puheillaan yrittämisen vaikeudesta Suomessa.

Lehden mukaan maassamme on vähän yrittäjiä, koska palkansaajan asema on selvästi parempi kuin yrittäjän. Pahimmat peikot ovat konkurssilaki, työttömyysturva ja verotus.

Piha muistuttaa, ettei palkkatyöläisen turvassakaan ole enää hurraamista. Näin yrittäjyyden kilpailukyvyn luulisi kasvavan.

– Etkö luota ihmisten arvostelukykyyn? Pitääkö heitä suojella yrittäjyydeltä? Uskotko, että suomalaisista ei ole enemmän yrittäjiksi, Piha kysyy.

–  No ei näytä olevan. Työntekijä työskentelee vähemmän kuin ammatinharjoittaja, mutta saa enemmän palkkaa. Päälle tulee vielä paljon parempi sosiaaliturva, Lehti luettelee.

Huonoimmassa asemassa ovat alle kymmenen henkeä työllistävät yrittäjät, koska he joutuvat hoitamaan kaiken itse. Lehti ei suostu levittämään ilosanomaa yrittäjyydestä, jottei yrityksiä perustettaisi liian heppoisin eväin. Vain hyvin valmistautuneet voivat menestyä.

– Uusyrityskeskuksen eli Job and Societyn sparrausvaiheen läpikäyneillä todennäköisyys jäädä eloon yli viideksi vuodeksi on 80 prosenttia. Se on 30 prosenttiyksikköä enemmän kuin muilla.

Piha ja Lyytinen nyökyttelevät, mutta eivät anna periksi. Heidän haastattelemistaan yrittäjistä monet sanovat, että Suomessa on hyvä yrittää. Koulutus on ilmainen, olot vakaat ja apua on paljon tarjolla.

Lehti myöntää, että yksittäiset yrittäjät voivat viihtyä Suomessa. Hän heltyy jopa sanomaan, että yrittäjät ovat onnellisempia kuin muut ihmiset.

– Onnellisuushan tässä filosofisesti on tärkeää, mutta sinä päivänä, kun yrittäjä joutuu taloudellisesti ahtaalle, tilanne muuttuu dramaattisesti. 25 vuoden aikana yrittäjä tekee konkurssin 30 prosentin todennäköisyydellä, Lehti muistuttaa.

– Mutta niinhän tapahtuu normaalielämässäkin. Ainahan sitä on onnellinen, kunnes katastrofi iskee, Piha kysyy.

– Palkansaajan kohdalla katastrofin todennäköisyys on prosentin luokkaa eli noin sata kertaa pienempi kuin yrittäjällä, Lehti lyö pisteen keskustelulle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    4. 4

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    5. 5

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Seppälää haetaan konkurssiin

    9. 9

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    10. 10

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää