Kasvuluvusta USA:lle uusi epävarmuustekijä

Julkaistu:

Yhdysvaltojen viime perjantainen kokonaistuotantotilasto sai yllättävää tukea maan inflaatiovauhdin hidastumiselta. Alustavat tiedot osoittivat kokonaistuotannon inflaatiokorjatun kasvun kiihtyneen heinä-syyskuussa 3,7 prosentin vuosivauhtiin huhti-kesäkuun 3,3 prosentista.

Tammi-maaliskuussa kasvuvauhti oli 4,5 prosenttia, ja sen hidastuminen huhti-kesäkuussa sai Yhdysvaltojen keskuspankin jo ilmaisemaan huolesta talouskasvun kestävyydestä. Keskuspankin arvio puolestaan ravisteli odotuksia Yhdysvaltojen korkotason noususta ja vaikutti sekä dollarin että osakemarkkinoiden kehitykseen. Heinä-syyskuun kasvulukema jäi kuitenkin odotetusta 4,6 prosentin vauhdista.

Talouden kannalta huolestuttavinta olivat investointien hidastuminen 19 prosentin kasvuvauhdista reiluun viiteen ja kauppavajeen nousu, jotka jättivät talouden kasvun entistä selvemmin yksityisen kulutuksen varaan.

Kulutuksen kantokyky hapertuu jatkuvasti amerikkalaiskuluttajien luottamuksen heikentyessä. Veronpalautusten ja koronlaskun kotitalouksien tuloihin tuoma lisä on käytetty, ja kotitalouksien velkaantuminen pahenee.

Mikäli kuluttajien kulutushalu tai -kyky alkavat horjua, voi Yhdysvaltojen talouskasvu hyvinkin nopeasti osoittautua savijalkaiseksi. Yhdysvaltojen talouden kannalta ikävää on myös kulutuksen kasvava suuntautuminen halvempiin kiinalaisiin tuotteisiin. Se sekä pahentaa Yhdysvaltojen kauppavajetta että lisää liittovaltion velkaa Kiinan keskuspankille, mikä vähentää Yhdysvaltojen taloudellista toimintavapautta.

Kulutusvetoisuus ja paheneva kauppavaje eivät ole mitenkään uusia ongelmia Yhdysvaltojen taloudessa. Perjantain kokonaistuotantoluvuissa oli kuitenkin yksi uudenlainen häiriötekijä. Kokonaistuotannon inflaatiokorjaukseen käytettävän BKT-deflaattorin nousu hidastui yllättäen selkeästi ja tuki siten inflaatiokorjattua kasvuvauhtia, vaikka nimellinen kasvu hidastui selvästi.

Nimellinen kasvuvauhti oli tammi-maaliskuussa 7,4 ja huhti-kesäkuussa 6,6 prosenttia vuodessa, ja BKT-deflaattori nousi tuolloin 2,7 ja 3,2 prosentin vuosivauhtia. Heinä-syyskuussa nimelliskasvu hidastui 5,1 prosentin vuosivauhtiin, mutta deflaattorin vauhti painui 1,3 prosenttiin ja piti inflaatiokorjatun kasvun 3,7 prosentissa.

Jos deflaattori olisi jatkanut huhti-kesäkuun 3,2 prosentin nousuvauhtia olisi reaalikasvun vauhti painunut aavistuksen alle kahden prosentin ja kiihtynyt deflaattori tätäkin alemmas.

Yhdysvaltojen kokonaistuotantotilastot poikkeavat historiallisista syistä selvästi muun maailman käytännöstä. Kokonaistuotanto mitataan 12 kuukauden liukuvana summana, jonka muutos edellisestä vuosineljänneksestä korotetaan neljänteen potenssiin jotta saadaan selville talouden vuositason kasvuvauhti. Siksi pienetkin muutokset neljännesvuosittaisessa kehityksessä vaikuttavat lopputuloksiin voimakkaasti eikä ole mitenkään mahdotonta, että BKT-deflaattorista olisi poistunut jokin inflaatiota väliaikaisesti kiihdyttänyt tekijä.

Yhdysvaltojen kuluttajahintaindeksi oli kuitenkin viime vuoden heinä-syyskuun aikana keskimäärin 184 pisteen tuntumassa.

Nämä luvut olivat mukana huhti-kesäkuun kokonaistuotantotilastossa, mutta jäivät pois heinä-syyskuun lukemista joissa niiden tilalle tulivat tämän vuoden heinä-syyskuun kuluttajahintaindeksit.

Niiden pisteluku oli keskimäärin hieman alle 189,5 pisteessä, mikä näyttää ristiriitaiselta deflaattorin nousuvauhdin hidastumisen kanssa.

Kun Yhdysvaltojen presidentinvaalin tulos on muutenkin epäilyksen alaisena jo etukäteen, ei yllättävästä tilastosta ole pitkää matkaa epäillä, että kokonaistuotantolukuihin on lipsahtanut virhe.

Jos se korjataan, kun tilastoa tarkistetaan kuukauden kuluttua, on virhe kuitenkin sopivasti pitänyt kasvun noususuunnassa vaalipäivän alla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Pyörä päihittää bussin – Valtaosa pk-seudun asukkaista pääsisi töihin nopeammin pyörällä kuin julkisilla

    4. 4

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    9. 9

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    10. 10

      Suositusnoston saanut YIT nousi jyrkästi, Savo-Solar rojahti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajien hurja tuolitanssi – jäätkö sinä ilman tuolia, kun soitto sammuu?

    7. 7

      Paisuvista talletuksista tuli ongelma Danskelle – ei halua suurimpien asiakkaidensa talletuksia

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Tätä et näe tilinauhasta: Näin suuri osa palkastasi menee edeltäjiesi eläkkeisiin

    10. 10

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Älä korjaa Saksasta ostettua autoa omin päin – laissa erikoispiirre

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää