Nooalla on 9 000 asiakasta

Julkaistu:

Viime vuoden toukokuussa toimintansa aloittanut Nooa Säästöpankki teki tammi–syyskuussa 2,5 miljoonan euron liiketappion. Pääkaupunkiseudulla toimivan pankin mukaan tappio oli odotusten mukainen.

Rahoituskatteen ja palkkiotuottojen tasoa heikensi pankkien tiukka marginaalikilpailu anto- ja ottolainauksessa sekä myös palkkiotuotoissa. Asiakkaita Nooa on vajaan puolentoista vuoden aikana saanut 9 000. Konttoreita sillä on yhdeksän. Seuraava konttori avataan tammikuussa kauppakeskus Sellossa Leppävaarassa.

Nooan luotonanto kasvoi vuoden alusta 82 prosenttia ja oli syyskuun lopussa 109,4 miljoonaa euroa. Luotoista 79 prosenttia oli asuntolainoja.

Pankin talletukset ja muu varainhankinta kasvoi vuoden alusta 55 prosenttia 109,0 miljoonaan euroon.

Nooa arvioi asiakasmääränsä ja liiketoimintavolyyminsa kasvavan edelleen voimakkaasti vuoden loppukuukausina. Tärkeimpänä kohderyhmänä ovat yhä yksityishenkilöt. Nooan omistavat Pohjola, Suomi-yhtiöt ja 32 säästöpankkia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    2. 2

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    3. 3

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    4. 4

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    5. 5

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    6. 6

      Consti Yhtiöiden toimitusjohtaja Marko Holopainen jättää yhtiön

    7. 7

      Oriolan ongelmat näkyvä apteekeissa: jo neljättä viikkoa liian pienet peruslääkevarastot

    8. 8

      Tulosvaroituksen antanut Stockmann laskee pörssissä

    9. 9

      PTT povaa 3,0 prosentin talouskasvua – ”Olemme jäämässä muiden jalkoihin”

    10. 10

      Solidiumin osakesalkun tuotto alkuvuonna 8,5 prosenttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    2. 2

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    3. 3

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    4. 4

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    5. 5

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    6. 6

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    7. 7

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    8. 8

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    9. 9

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    10. 10

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää