Varmuus lisääntyy verkostossa

Alihankkijoille askel kohti verkostotoimintaa tarkoittaa ainakin hitusen varmempaa elämää. Kun pitää yhä syvällisemmin ymmärtää kumppanin bisnes, täytyy kaikkien myös sitoutua toimintaan aiempaa vahvemmin.

– Asioista huolehditaan senkin jälkeen, kun kumppanin perävalo näkyy, sanoo yksikön johtaja Seppo Mäki-Pollari, Projectus Team Oy:stä.

Talotekniikkaan suunnittelua tekevä Projectus nimeää eräänlaiset Sponda-vastaavat, jotka tuntevat tärkeän kumppanin tavat. Näiden tehtäviin kuuluu varmistaa, että toiminta sujuu ja kehittyy.

– Darwinin oppi pätee bisneksessä. Perusidean oppii, kun katsoo Avara luonto -ohjelmaa, sanoo Mäki-Pollari.

Asiat täytyy hoitaa perusteellisesti kaikenlaisissa asiakassuhteissa. Vakiosuhteessa kehittäminen kuitenkin terävöityy, kun osapuolet vertailevat, onko toiminta oikealla linjalla. Kiinteistöbisneksessäkin asiakkaiden vaatimukset ovat kasvaneet nopeasti.

– Joskus riitti, ettei tuullut ja satanut sisään. Nyt asiakkaat haluavat tietoliikennettä ja kaikkea uutta. Kehityksessä täytyy pysyä mukana.

Kumppanuus vaatii luottamuksellisuutta, mikä voi tarkoittaa, ettei kilpailijoiden veneessä voi soutaa. Toisaalta asiantuntemus kehittyy laajemmaksi kun toimii useammassa projektissa.

Luottamus on tärkeää kehittymisen kannalta. Uusia oivalluksia ei voi pantata siinä pelossa, että tieto vuotaa kilpailijoille.

– Verkosto kuolee äkkiä, jos tietoa panttaa. Sitä paitsi tieto puoliintuu nopeasti ja siitä tulee maitokauppatuote joka tapauksessa.

Mäki-Pollari uskoo, että kehittyminen vaatii myös kriittistä keskustelua. Siksi sitä pitää käydä myös verkoston veturin sisällä.

– Ei Spondankaan kiinteistöpäällikkö kaikkien alojen asiantuntija voi olla. Alalla on tarve rehellisistä mielipiteistä ja verkosto kestää kyllä keskustelua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    6. 6

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Aktian pääekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi markkinashokki – ja miten kävikään Trumpin valinnan jälkeen?

    9. 9

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    10. 10

      Brittilehti: Suomi osoittaa, ettei euro toimi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    9. 9

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää