Elisa teki tulosta, Nokia nousi yli 12 euron

Julkaistu:

Helsingin pörssissä edettiin vilkkaan tulospäivän kunniaksi loivassa nousussa. Toimialoista telekommunikaatio kiisi kärjessä Nokian ja mainion tuloksen esittäneen Elisan vetämänä. Metsä jäi laskuun.

– Elisan tulos ylitti sekä markkinoiden että yhtiön omat ennusteet, kun mainoseuroja kului syksyllä odotettua vähemmän. Peli kuitenkin kovenee jälleen joulua kohden, Mandatumin analyytikko Esa Hirvonen huomautti.

Elisa päätti prosentin koholle 11,34 euroon käytyään korkeimmillaan 11,65 eurossa. Elisan tulos ja kannattavuus paranivat selvästi heinä–syyskuussa. Loppuvuonna kannattavuutta rasittavat kuitenkin kausiluonteiset kustannukset, kuten joulumarkkinointi. Osinkoa Elisa aikoo jatkossa jakaa noin 40–60 prosenttia nettotuloksesta.

Elintarvikeyhtiö HK Ruokatalo vajosi heti aamusta. Yhtiöllä käytiin kauppaa ensimmäistä päivää ilman oikeutta uusmerkintään. Iltapäivällä yhtiö kertoi lisänneensä omistustaan puolalaisessa lihateollisuusyrityksessä Sokolowissa.

Nokian kurssi nousi yli 12 euron eli korkeimmilleen sitten heinäkuun romahduksen. Saksalainen operaattori T-Mobile ottaa käyttöön Euroopan ensimmäisen kaupallisen PoC-pikayhteyspalvelun. Toimittajana on Nokia.

Merimoottoreita ja voimaloita valmistavan Wärtsilän kurssi hiipui kaupankäynnin lopussa miinukselle. Wärtsilän tulos nousi ja liikevaihto laski heinä–syyskuussa vuotta aiemmasta. Kannattavuuttaan parantanut Wärtsilä palkitsee omistajiaan ylimääräisellä yhden euron osingolla. Lisäksi yhtiö aikoo toteuttaa rahastoannin.

OKO painui yli kolme prosenttia 10,05 euroon. Koko alkuvuoden liikevoitto supistui 27 prosenttia, vertailukelpoinen tulos kuitenkin parani. Koko vuoden liikevoitto pysynee viime vuoden tasolla. Lisäosinkoa OKO maksaa 0,30 euroa osakkeelta.

Metsäyhtiöistä Stora Enso ja UPM jäivät prosentin laskuun. Stora Enso perustaa yhteisyrityksen Kiinaan, ja UPM lakkauttaa Aureskosken-sahan sekä Kuopion ja Viialan vaneritehtaiden toiminnan. UPM:n väki vähenee 672 henkilöllä.

Koneyhtiö Metson tulos parani niukasti voitolliseksi heinä–syyskuussa, mutta jäi odotuksia pienemmäksi. Myös liikevaihto supistui hieman. Koko vuoden liikevoitosta yhtiö odottaa viime vuotta parempaa, vaikka markkinatilanne pysyy epävarmana. Metson nousu jäi puoleen prosenttiin.

Muista tulosparantajista tuotantoautomaatiota elektroniikkateollisuudelle valmistava PMJ automec painui viiden prosentin laskuun, kun taas Marimekko, kiinteistösijoittaja Sponda, ja taajuusmuuttajia valmistava Vacon halpenivat vajaan prosentin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    2. 2

      Nesteen henkilöstö esitti omia toiveitaan uusiksi omistajiksi – jakelunkeskeytys ei enää uhkaa

    3. 3

      Pankkiautomaatti täyttää jo 50 vuotta – juhlan kunniaksi kultainen automaatti

    4. 4

      Historiallinen paukku Googlelle – 2,42 miljardin euron sakot hakutulosten peukaloinnista

    5. 5

      HS: Uberin Suomen-johtajan omaisuutta saatetaan takavarikoida

    6. 6

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    7. 7

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    8. 8

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    9. 9

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    10. 10

      Lainakattoa ei kiristetä toistaiseksi – Fiva seuraa tilannetta tarkasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    7. 7

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    10. 10

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää