Vacon kasvoi ja kannatti

Julkaistu:

Taajuusmuuttajia valmistava Vacon Oyj kasvatti liikevaihtoaan ja paransi tulostaan kolmannella vuosineljänneksellä. Liikevaihto kasvoi 13 prosenttia 32,9 miljoonaan euroon. Liikevoitto koheni 4,4 prosenttiin eli 13,4 prosenttiin liikevaihdosta. Viime vuoden vertailujaksolla liikevoittoprosentti oli 11,6.
Tulos ennen satunnaisia eriä koheni miljoona euroa 4,4 miljoonaan euroon.

Vacon kuvaa heinä-syyskuun liikevaihtoaan ja liikevoittoaan odotusten mukaisiksi. Alkuvuonna parantunut kustannustehokkuus näkyi kannattavuuden paranemisena.

Tilauksia Vacon sai kolmannella neljänneksellä 31,3 miljoonan euron arvosta, jossa on kasvua lähes 16 prosenttia viime vuodesta.

Vaconin tammi-syyskuun tulos ennen satunnaisia eriä parani 10,5 miljoonaan euroon viime vuoden 8,7 miljoonasta eurosta.

Yltää tavoitteisiin

Vaconin mukaan yhtiö tulee saavuttamaan tälle vuodella asettamansa kasvu- ja kannattavuustavoitteet hyvän toisen vuosipuoliskon ansiosta.

Yhtiö arvioi koko vuoden liikevaihdon ylittävän 125 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentin olevan parempi kuin 11 prosenttia. Viime vuonna liikevaihto oli 112 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti 10,5.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    5. 5

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Presidentti Koiviston kunniaksi postimerkki – luvassa miljoonapainos

    8. 8

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    9. 9

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää