Taipuisa näyttö tuo sähkölehden kahvipöytään

Julkaistu:

Litteää ja taipuvaa värillistä nestekidenäyttöä on mahdollista valmistaa ilman kallista tyhjötekniikkaa ja tarjota suuriakin, mutta silti pientä tehoa vaativia näyttöpinta-aloja nykyistä halvemmin hinnoin.

HP Laboratoriesin Yhdysvaltain ulkopuolella oleva suurin yksikkö Englannin Bristolissa on rakentanut kehittämällään teknologialla 3 x 4 senttimetrin kokoisen 125-värisen nestekidenäytön ptototyypin.

– Prototyypin rakentamiseen käytetyt ratkaisut ovat vielä kehityksen alkuvaiheissa, näyttöteknologiatutkimuksesta HP Labsin Bristolin yksikössä vastaava Adrian Geisow kertoo. Hänen mukaansa niiden avulla pystytään jo kuitenkin osoittamaan, että on mahdollista myös teollisessa mittakaavassa tuottaa taipuvalle muovialustalle täysvärisiä, tarkkuudeltaan printtilaatua vastaavia näyttöjä, joiden koolla ei ole varsinaisen näytön puolesta ylärajaa.

Videokuvan eli nopeasti ja jatkuvasti muuttuvan kuvan näyttämiseen uudet näytöt eivät Geisowin mukaan sovellu. HP:n kehittämän näyttötekniikan bistabiiliuden eli tilansapitävyyden ansiosta sopiviksi sovellusalueiksi hän näkee esimerkiksi elektroniset kirjat ja lehdet sekä julisteet ja valokuvat.

Ominaisuuksiltaan paperia lähestyvät näyttöteknologiat ovat muutaman viime vuoden aikana osoittaneet kypsymisen merkkejä, mutta Geisowin mukaan valtaosa niistä vaatii edelleen näytön ylläpitoon aktiivimatriisitekniikkaa ja suuntana on siksi mustavalkoisuus.

– Yhä suurempi ja suurempi osuus kaikesta sisällöstä on kuitenkin värillistä, eikä sitä tosiasiaa ole varaa ohittaa, hän toteaa.

Philips tähtää muovillepainettaviin tv-näyttöihin

Muoville tulostettavan näytön prototyypin on aikaisemmin tänä vuonna tuonut julkisuuteen myös Philips.

Philips esitteli toukokuussa 13-tuumaista oled (organic light emitting diode) -näyttöä kertoen tavoitteekseen wxga-tasoisen 30-tuumaisen 1376 x 768 -pisteisen näytön. Tekniikkaa se on kehittänyt yhdessä printtereiden tulostuspäitä kehittävän Spectran kanssa.

Järjestelmällä pystytään Philipsin mukaan toteuttamaan jo 24-tuumaisia näyttöpaneeleja. Suurempia näyttöjä on mahdollista saada aikaan tulostinta kasvattamalla.

Oled-näytöt ovat jo kypsyneet asteelle, jossa niiden markkinoiden kehittymistä ja kakun jakautumista jo seurataan. Vuonna 2003 oled-näyttöjä valmistettiin jo 17 miljoonaa kappaletta ja niillä tehtiin liikevaihtoa noin 250 miljoonaa euroa.

Suurimpia oled-näyttöjen valmistajia ovat Pioneer, Samsung ja RiTdisplay.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    9. 9

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    10. 10

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää